keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Kenelle Vuoden Puusilmä -palkinto?

Juttelin arvostetun (ja arvostamani) kirjailijan ja tyypin kanssa kritiikeistä, miten eri tavoin niihin voi suhtautua.

Meillä oli yhteisiä tuttuja, jotka eivät ole päässeet yli ikävistä kritiikeistä, se näkyy ulospäin – jos ei nyt suoranaisina mielenterveysongelmina, niin ainakin niille altistavana tekijänä.

Kollega sanoi ottavansa huonot kritiikit aina raskaasti, vähintään jalkaan tekee mieli kurjaa arvostelijaa ampua.

Se on hyvin sanottu, vaikka omat kirjalliset esikuvani eivät koskaan ole palstamillimetreillä valtalehdissä juhlineet: puhun nyt maailman parhaista kirjailijoista, en Perä-Hikiän pöytälaatikkokirjoittajista.

Oma kirjallinen vuoteni alkoi Vuoden Kiila -palkinnolla ja päättyi Varsinais-Suomen taidepalkintoon. Siinä välissä ilmestyi yhdeksäs runokokoelmani Ranskalainen suudelma (Savukeidas 2016), jota toivon luettavan vielä kun itse kasvan jo koiranputkea.




Turun Hannunniitussa 21.12.2016




tiistai 6. joulukuuta 2016

Suomi-trilogia

–Kirjoitan täysin kompromissittomasti, suoraan lukijaa kohti. Runoistani tunnistaa henkisen yhteyteni amerikkalaiseen runouteen. Katumaisema on minulle läheisempi sielunmaisema kuin heinälato. Jos runossani kasvaa kasvi, se on pysäköintimittari, Kinnunen luonnehtii.
    Proosaan laajentanut Kinnunen ei paljasta omaelämäkerrallisen trilogiansa kolmannen, syksyllä 2017 julkaistavan romaanin nimeä, mutta trilogian nimen hän lausuu nyt julki.
    –Kolmas osa päättää Suomi-trilogiani. Nyt nimi on sitten minulle varattu. Jos joku aikoo kirjoittaa oman Suomi-trilogiansa aiemmin, niin kiire tulee, Kinnunen tokaisee.
    –Käsittelen punkin ja muiden alakulttuurien maisemaa, joka sekin on osa Suomea. Se lakaistaan mielellään maton alle, mutta nyt tuuletetaan matot. 
(Turun Sanomat 3.12.2016)

Tuossa pieni pätkä haastattelusta, joka tehtiin minulle myönnetyn Varsinais-Suomen taidepalkinnon 2016 tiimoilta.

***

Suomi-trilogiasta sen verran, että valmistuvassa kolmannessa osassa päästään jo vuoden 2014 loppuun, vaikka kertomus alkaa vuodesta 1974, kun Hectorin Hectorock I ja David Bowien Diamond Dogs ilmestyvät.

***

Kiiltomadon tuoreessa arvostelussa Esa Mäkijärvi kiinnittää huomionsa tuoreen runokokoelmani Ranskalainen suudelma (Savukeidas 2016) nostalgisuuteen. Mikäs siinä, suurin osa kokoelman runoista on kuitenkin tätä päivää ja eteenpäin katsovia.

”On selvää, että Kinnunen on asemansa ansainnut. Harva on pystynyt kirjoittamaan Turusta ja siellä vietetystä ajasta yhtä kiinnostavasti kuin hän. Turun Bukowski on ehkä vanhemmiten seestynyt, mutta ikä ei ole tuonut mukanaan myös kyvyn kypsiin kiteytyksiin: ”Muistan / rätinän / kun tuuli / heitti / ruusupuskan / kädestä / pinnojen / väliin / täydessä / vauhdissa.” (s. 13)”


Mainitsen tuossa alun Turun Sanomien haastattelupätkässä, ettei lato ole minulle tärkeä sielunmaisema. Nyt taustalla kuitenkin soi joensuulaisen Huojuva Lato -yhtyeen Lättähattu.

Turun Hannunniitussa 6.12.2016


perjantai 2. joulukuuta 2016

Sain Varsinais-Suomen taidepalkinnon

Sain Varsinais-Suomen taidepalkinnon.

”Perustelujen mukaan Kinnunen on tehnyt merkittävää kulttuurityötä valamalla uskoa runouteen silloinkin kun runo on ajassa ollut taka-alalla. Kinnusen elämäkertaus Noustiin kellareista kantaa toimikunnan mukaan nimessään sitä asennetta, joka siivitti nuoren Kinnusen punkaikaa 80-luvun Joensuussa ja elävän runoliikkeen viidakkorumpua 90-luvun Turussa.
Kinnunen on aina koetellut tekemisiään yleisönsä kanssa. Se runous mikä syntyi ja jatkui runoklubeilla ja -keikoilla on kiteytynyt tekijänsä kymmenkuntaan runokokoelmaan ja proosateokseen. Kinnusta on julkaistu myös antologioissa ja käännetty useille kielille.
Kinnunen on toimikunnan mukaan kyennyt löytämään uutta ja lisää lyriikkaansa samalla kun on vaalinut niitä punkjuuriaan, joilla kellareista runouteen tuli. Kinnusen hahmossa kiteytyy paljon siitä runouden vaihtoehdosta ja vaihtoehdottomuudesta, joka Turussa lähti toteutumaan reilu kaksikymmentä vuotta sitten uutena nuorena tekijäkaartina ja ennen kaikkea uutena runon yleisönä.
Runoilijan pitkän uran välitilinpäätöksenä voi pitää kokoomateosta Amerikkalainen parranajo. Runot 1994–2009. Sen jälkeen ovat ilmestyneet kokoelmat Haitin runot ja tuoreimpana Ranskalainen suudelma. Uutta Kinnusta on myös proosa, jossa on kuljettu runon pitkospuita Joensuusta Turkuun; elämäkertatrilogiasta ovat ilmestyneet kaksi ensimmäistä osaa Noustiin kellareista (2014) ja Julkinen eläin (2015).”

(Aamuset 2.12.2016)




Haastatteluni ilmestyy Turun Sanomissa 3.12.2016



Kiittäen ja kumartaen,

Turun Hannunniitussa 2.12.2016


perjantai 25. marraskuuta 2016

Kummisetä kertoo

Ei kai kukaan enää vakavalla naamalla väitä, ettei paikkakunnalla ole väliä, missä kirjoittaa tai mistä kirjoittaa.

Tuore Finlandia-voittaja Akvarelleja Engelin kaupungista on helsinkiläisen Jukka Viikilän leimallisesti stadilainen teos.

”Olen oivaltanut, että rakkaalla kaupungillani on kieli ja tarina, jota en ole aikaisemmin ymmärtänyt. Nyt kuljen kaupungilla ja huomaan, että se onkin runoutta.” (Baba Lybeck, tämänvuotisen Finlandia-palkinnon valitsija)

Olisiko Baba valinnut voittajaksi saman teoksen, jos se olisi sijoittunut Vaasaan? Tarttumapinta kaupunkiin olisi hänellä taatusti ollut toisenlainen. Sitä ei välttämättä edes olisi.

Okei, tämä on jossittelua. Okei, tässä on kirjoittajakohtaisia eroja.

Iloitsen kuitenkin Jukka Viikilän voittopuheesta, jossa hän sanoo: ”Haluan omistaa kirjan tyhjäntavoittelijoille, dropouteille, runkkareille, taivaanlannanmaalareille, jotka kirjoitatte ilman palkkaa, silkasta kirjoittamisen ilosta.”

Se on miehen puhetta. Viikilä on taatusti Finlandiansa ansainnut!

(Sitaatit Helsingin Sanomien verkkolehdestä 24.11.2016)


Turun Hannunniitussa 25.11.2016 


keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Painosmääristä

Kirjojeni painosmäärät ovat yleensä 800–1000 kappaletta.

Olen seikkaillut viimeisen 20 vuoden aikana Suomea ristiin rastiin erilaisissa kirjallisissa tilaisuuksissa ja tavannut siinä samalla monenlaisia kirjallisia toimijoita. On kustantamoja, jotka ottavat kirjoista 1–50 kappaleen painoksia odottaen kirjoille kovaa julkisuutta.

En tietenkään tarkoita, että suuret painokset tekevät kirjasta jotenkin paremman: Sofi Oksasen kirjoja painetaan helvetisti, mutta niitä myös myydään paljon. Sillä on kustantamolle merkitystä: varastoiminen maksaa.

Ymmärrän pirun hyvin pieniä kustantamoja, jotka ottavat runokokoelmista ja romaaneista 200–400 kappaleen painoksia.

Savukeidas ja Robustos ovat pieniä kustantamoja, mutta ottavat kirjoista yleensä vähintään 800 kappaleen painoksen. Jenni Haukio ja Antti Nylén tietysti ovat poikkeuksia: heidän kirjoiltaan odotetaan aina kovaa myyntiä, ja painokset ovat sen mukaiset.


Turun Hannunniitussa 23.11.2016  

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Voittajat ja häviäjät

Alkajaisiksi onnittelut Finlandia-palkintoraadille hienoista ehdokasvalinnoista. Emma Puikkonen ja Jukka Viikilä tulivat mustina hevosina kilpailuun mukaan.

Saman tien alkoi itkeminen ”Turun mafia jyrää”. Hah, melkein sitä unohtaa että kirjallista elämää on Helsingin ulkopuolellakin. Pitäisi parkaista ”Helsingin mafia jyrää”, sillä puolet ehdokkaista asuu Stadissa.

Humoristista on myös seurata parin itkupillin touhuja, kun selvisi etteivät he ole tuossa vuotuisessa kirjallisessa missikilpailussa mukana. Turussa tuommoiset vedetään pari kertaa Aurajoessa förin kölin alta, niin lähtee pahimmat ähkyt.

Annoin kolmesivuisen haastattelun kirjallisuuslehteen. Se ilmestyy joulukuun alussa. On helppo avautua vaikeistakin asioista, kun toimittaja on tehnyt hyvät taustatyöt – esimerkiksi tutustumalla etukäteen kirjalliseen tuotantoon.

Arvosteluja Ranskalaisesta suudelmasta (Savukeidas 2016) on tietooni tullut Turun Sanomista, Karjalaisesta, Kauppalehti Optiosta… lisää on tulossa, pikkulinnut laulavat.

Lisäksi mielenkiintoisia juttuja kokoelmasta on ilmestynyt nettijulkaisuihin. Mainittakoon tässä Teemu Helteen kirjallinen blogi:



Turun Hannunniitussa 6.11.2016



sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Mitäs me teurastajat

Pistäydyin Helsingin Kirjamessuilla: signeerasin muutaman kirjan ja tein Petteri Paksuniemen kanssa vaihtokaupat. Sitten kävin Harri Nordellin kanssa oluella. Hänestä kuiskailtiin messuilla enemmänkin, mutta se on eri juttu. Suomen kirjalliset kuviot ovat pienet ja Hesaria luetaan yhä kuin raamattua.

Aamulla kolahti sähköpostiini linkki Kauppalehti Optioon. Siinä oli ensin Juha Seppälän naama ja sitten kirja-arvosteluja.

Tapani Kinnunen: Ranskalainen suudelma (Savukeidas 2016)
Kirjailijan pahin vihollinen on hänen kirjallinen historiansa, väitetään Tapani Kinnusen yhdeksännessä runokokoelmassa. Tässä tapauksessa henkilöhistoria on tekijän vahvuus. Ranskalainen suudelma viimeistelee kokonaistaideteoksen, jossa kansien väliin painetut runot ja niiden kaduilta poimittu tematiikka limittyy live-esiintymisiin, joissa sukkahousut päässä karjutaan kapakkayleisölle Suomen parasta underground-runoutta. Kokoelmassa häivähtää itseironia ja hetkittäin Kinnunen kuulostaa runouden Cheekiltä pohdiskellessaan menestystään ”raskaan sarjan runoilijana”. (Kauppalehti OPTIO, Kirjat)


Seuraavat keikat:

11.11.2016 klo 20.00 Kiihdytyskaistaklubi (Baari, Aurakatu 14, Turku)

18.11.2016 klo 18.00 Ryyppään Sointulassa (Kirkkokatu 22, Joensuu)

24.11.2016 klo 19.00 Lounaasta tuulee (Bar Ö, Linnankatu 7, Turku)

2.12.2016 klo 15.00 Yksityistilaisuus (Kutomo, Kalastajankatu 1 B, Turku)



Turun Hannunniitussa 30.10.2016  

lauantai 15. lokakuuta 2016

Lopullinen totuus Dylanin Nobel-palkinnosta

Ruotsin Akatemia myönsi Kirjallisuuden Nobelin lauluntekijä, muusikko ja runoilija Bob Dylanille.

Tietysti se jakaa mielipiteet: biisien sanoitukset on nyt hyväksytty kirjallisuudeksi. Mitä tähän sanoisi lukion äidinkielenopettajani, joka kielsi lainaamassa kouluaineissa laulujen sanoja?

Oma ensimmäinen kirjallisuuspalkintoni tuli 1983, kun Joensuun kaupunki antoi minulle 400 markkaa menestyttyäni valtakunnallisessa Nuorison taidetapahtumassa. Runoni tekivät vaikutuksen palkintoraatiin, joka palkitsi minut ja muutaman muun aloittelevan runoilijan kustantamalla palkintoleirin Sipoossa. Saimme ohjausta sanataiteen parissa kymmenen päivän ajan.

Vaikka itse keskityin lähinnä juomaan olutta ja jahtaamaan tyttöjä leirin aikana, tarttui sieltä jotain mukaani. Esikoiskokoelmansa kolme vuotta aiemmin julkaissut Kari Levola toimi runoilijoiden ohjaajana.

Päätösjuhlassa heittelin yleisöä tyhjillä oluttölkeillä runojen esittämisen välissä. Kulttuuriministeri Kaarina Suonio istui eturivissä, mutta en välittänyt siitä.

Samoihin aikoihin sain toisenkin palkinnon: pienen summan rahaa ja Arto Mellerin toimittaman antologian 70-luvun nuori runo. Siihen oli koottu kattava otos 1970-luvun kotimaisesta runoudesta, runojen väliin Melleri oli ripotellut laululyriikkaa Hectorilta, Isokynä Lindholmilta, Juice Leskiseltä, Kari Peitsamolta ja Tuomari Nurmiolta.

Ei siis mitään uutta auringon alla.

Tässä vielä linkki haastatteluuni, jonka annoin Turun Sanomille vuoden 2016 alussa, kun sain kovasti arvostamani Kiila-tunnustuspalkinnon.


Turun Hannunniitussa 15.10.2016



sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Tykkään kritiikistä

Runokokoelmani Ranskalainen suudelma arvioitiin Karjalaisessa (1.10.2016). Sanna Jääskeläinen kirjoittaa:

”Teokseen esipuheen kirjoittaneen Markku Kaskelan mukaan Kinnusen runoissa on ”Stadionin torni -rakenne”. Siis ehkäpä pitkiä, suoria ja kapeita. Pitkiä, koska säkeet ovat pääosin vain muutaman sanan mittaisia. Suoria, koska turhalla koristeellisuudella tai toisaalta briljeeraavilla shokkielementeilläkään lukijaa ei mielistellä. Kapeita, sillä vain olennainen ja runon hetkeen kuuluva on kirjoitettuna.”

Markku Kaskela kommentoi Facebookin keskustelussa asiaa ytimekkäästi:

Stadionin torni - rakenne tarkoittaa korkeita, pystyjä, monikerroksisia, löytyy portaat mutta pääsee myös hissillä ja näköalatasanteelta näkee yli Paven pään. Eskeliseni on puhunut!

Esitän seuraavan kerran runojani Varsinais-Suomen Runoviikon Kiihdytyskaistaklubilla (Baari, Aurakatu 14, Turku) perjantaina 11.11.2016.

Pistän tähän näytteeksi runon Ranskalaisen suudelman puolivälin kieppeiltä. Siitähän jokainen tuon runojeni rakenteen voi itse todeta. Kyseinen runo julkaistiin ensimmäisen kerran Susinukke Kosolan toimittamassa antologiassa Torasäkeet (Kolera 2015).




WILHELM TELL


Karri Kokon näköinen
sairaanhoitajaharjoittelija
työnsi vuoteeni
leikkaussaliin.
Lääkäri heilutti
valtavia puutarhasaksia
ja sanoi:
”Kohta sinusta
tehdään runo.”
Yritin kammeta
itseni vuoteesta
mutta jalat
eivät kantaneet.
”Turha yrittää,
sinut on puudutettu
navasta alaspäin”,
lääkäri sanoi
ja työnsi
sakset sisääni.
William S. Burroughs
alkoi puhua:
”Nää on näitä juttuja
jotka jokaisen on
käytävä läpi
tullakseen joksikin.”
”Minä olen jo joku”,
sanoin vastaan
mutta nistihomo
ei kuunnellut.
”Minä leikin
Wilhelm Tell -juttua
vaimoni kanssa.
Sen sijaan että olisin
ampunut omenan
pään päältä
minä ammuin
hänet.”
”Helvetin huonosti
ammuttu”, sanoin
ja yritin sätkiä
vapaaksi.
”Voisitko olla
hetken liikkumatta?”
Burroughs pyysi
ja asetteli omenaa
pääni päälle.

(Copyright Tapani Kinnunen)




Turun Hannunniitussa 9.10.2016


keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Runouden tyylilajit

Ranskalainen suudelma tulee pienestä viivästymisestä johtuen kirjakauppaketjuihin syyskuun viimeisellä viikolla.

Ensimmäinen arvostelu ilmestyi kuitenkin jo Turun Sanomissa.

Miikka Laihinen kirjoittaa: ”Omassa tyylilajissaan Kinnusta on lisäksi vaikea päihittää; tekstien jännitteinen, rytmisesti salakavala kerronnallinen imu kantaa tämänkin runopusun yskähtelemättä aina kalkkiviivoille asti.


Menen tänään oluelle kollegani Harri Nordellin kanssa. Meillä on tapana tehdä kotimaisen runouden neljännesvuosikatsaus tuopin äärellä.

Nordellin kuudes runokokoelma Hajo ilmestyi alkusyksystä. Harri on uhonnut sen jäävän hänen viimeiseksi kokoelmakseen. Minähän en sitä usko, jonkinlainen tauko runonkirjoittamiseen voi toki tulla, mutta se on ihan eri asia kuin ”hyvästijättö runoudelle”.

Harri on omassa tyylilajissaan lyömätön. Lisäksi hän pystyy katsomaan oman kirjallisen mukavuusalueensa ulkopuolelle, se on kyky joka erottaa tekijät ja harrastelijat.

Turun Hannunniitussa 22.9.2016



torstai 4. elokuuta 2016

Vapaata riistaa

Yhdeksäs runokokoelmani Ranskalainen suudelma ilmestyy syyskuussa. Kokoelma on kuitenkin jo painettu, ja sain siitä oman kappaleeni Savukeitaan 15-vuotisjuhlissa Tallinnassa. Suomeen painos saapuu aikanaan yhdessä kustantamon muiden syksyn kirjojen kanssa. Kriitikot voivat kysellä arvostelukappaleita Savukeitaan Erno Selänteeltä.

Tällä hetkellä tuntuu, että kokoelma voisi olla viimeiseni. Minusta on kuitenkin aiemminkin tuntunut siltä, joten parempi etten lupaa mitään. Proosaa kirjoitan joka tapauksessa: romaanitrilogian päätösosa on jo pitkällä. Uskon Kustannusliike Robustoksen tekevän siitä kustannuspäätöksen lähiaikoina. Kirja voisi tulla markkinoille ensi vuoden aikana.

Sitten on syytä vetää henkeä, etten pala loppuun. Pään sisällä suunnitelmat seuraavaksi viideksi vuodeksi ovat kuitenkin valmiina. Paljon riippuu rahoituksesta, tämän hetkisen tiedon mukaan päivätyöni Turun kaupunginkirjastossa jatkuu taas ensi keväänä.

Ranskalaisen suudelman takakanteen tai liepeisiin ei tällä kertaa laitettu katkelmia kehuvista arvosteluista, vaan ystävän ja kollegan sähköpostiviesti:

”Tapani, olet mielestäni kirjoittanut tähänastisista parhaimman kokoelmasi. Moni runo tulee iholle, jokin kostuttaa silmät ja jokin pyrskäyttää naurun.”
–Harri Nordell

Tuo tietysti Nordellin luvan kanssa. Hän on jäävi arvostelemaan kokoelmaa esim. Helsingin Sanomiin. Muut jäävit ovat Markku Kaskela (kirjan esipuhe) ja Timo Lappalainen (pitkäaikainen ateljeekriitikkoni).

Lopuille ihmiskunnan jäsenille syksyn kirjani on vapaata riistaa. Antaa palaa vaan!

Turun Hannunniitussa 5.8.2016 


torstai 12. toukokuuta 2016

Putkiremonttia ja ranskalaisia suudelmia

Kotona on putkiremontti.

Otan metelin keskellä talteen parit netistä löytyvät arvostelut Julkisesta eläimestä (Robustos, 2015).

”Tapani Kinnunen on eräänlainen simppelin tyylin shakespeare, itsevarma, puolelleen kutsuva, lempeä ja raisu. Hän uskaltaa ja on siitä ylpeä ja mielissään, ilmiselvästi.” (Matti Saurama, Demokraatti)

”Kinnunen kirjoittaa hyvin, myös proosaa. Kieli on puhdasta ja terävää, sitä on nautinto lukea. Ei haittaa että kirjassa on 141 sivua. Runoilija ehtii proosassaankin sanoa siinä kaiken mitä hänen sanottava on.” (Kari Tahvanainen, Iskelmä Rex)

”Kyse on avainromaanista, joka kiinnostanee varsinkin Turun runoliikkeen lähellä olevia tahoja. Kinnunen ei ole nähnyt juurikaan vaivaa henkilöllisyyksien piilottelun suhteen. Useimmat löytävät romaanista itsensä nimeltä mainittuna.” (Kimmo Rantanen, Turun Sanomat

***

Syksyllä ilmestyy yhdeksäs runokokoelmani Ranskalainen suudelma (Savukeidas, 2016). Silloin minut on taas mahdollista tavata keikoilla. Varaslähdön otan kuitenkin Juha Kulmalan kanssa jo juhannuksena Nummen Kyläyhdistyksen järjestämissä kokkojuhlissa Nummen kylässä, Uusimaalla.

Mukavaa kesän alkua ja suutelemisiin!

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Vuoden Kiila -palkinnon perustelut ja puoliksi tyhjä valkoviinipötikkä

Palasin Turkuun Vuoden Kiila -palkinnonjakojuhlista. Hauskaa oli, punaviini ei loppunut kesken. Hannu Salama, Jouko Turkka, Rosa Liksom... on mahtavaa olla osa tätä ketjua!

Tässä linkki, josta perustelut kokonaisuudessaan löytyvät:



"Tapani Kinnunen (s. 1962) on Joensuussa syntynyt, mutta jo useita vuosia Turussa vaikuttanut runoilija, romaanikirjailija ja esittävän runouden edelläkävijä Suomessa.
Kinnunen tunnetaan sanansa tarkkaan valitsevana kirjailijana ja räjähtävänä esiintyjänä, joka on noussut koti-Suomen runouslavojen lisäksi esiintymään useasti niin Virossa kuin Englannissakin. Kinnusen tuotannon selkärangan muodostavat runokokoelmat, joista ensimmäinen, Nauru pimeästä huoneesta, julkaistiin vuonna 1994, ja viimeisin, Haitin runot, vuonna 2013. Viime aikoina Kinnunen on julkaissut kaksi omaelämäkerrallista romaania, Noustiin kellareista (2014) ja Julkinen eläin (2015). Kinnunen kirjoittaa rehellisesti, kuvaa asiat kuten ne tapahtuivat ja on runoudessaan useasti kuvannut yhteiskunnan vähäosaisten ja laitapuolen kulkijoiden elämää, kertonut betonista, lastulevystä ja teräsvillasta rakennetuista unelmista.

Perusteluissaan Kiila ry:n johtokunta toteaa muun muassa, että molemmat palkitut Yousif Haddad ja Tapani Kinnunen, ovat määrätietoisesti kehittäneet kirjallista näkemystään ja tinkimättömästi kulkeneet omanlaiseensa taiteelliseen suuntaansa."

Turun Sanomien juttu:



HS:n maininta: 



Pronssinen veistos jököttää nyt keittiönpöydällä koko perheen ihasteltavana. Valkoviinipötikkä on puoliksi tyhjä tai puoliksi täysi. Kiilan puheenjohtajan ojentama kukkakimppu täydentää kokonaisuuden.

Kippis! 




perjantai 29. tammikuuta 2016

– Olen aina halunnut Nobel- ja Kiila-palkinnon.

Olen aina halunnut Nobel- ja Kiila-palkinnon.


Kulttuuri|Turun Sanomat|14:03|0
Turkulainen runoilija Tapani Kinnunen saa Vuoden Kiila -tunnustuspalkinnon. Lisäksi Kiila ry:n johtokunta palkitsee toisen ”pitkän ja omintakeisen polun kulkijan”, kirjailija Yousif Haddadin.
Olen aina halunnut Nobel- ja Kiila-palkinnon. Ehkä luontevampaa aloittaa Kiilasta... Okei, hieno tunnustus, jota arvostan korkealle. Kun katsoo aiempia Vuoden Kiila -palkittuja, niin lista on komea: siellä on Hannu Salama, Jouko Turkka ja Rosa Liksom. Aion entistä vankemmin jatkaa valitsemallani linjalla: rehellisesti, suoraan lukijaa kohti, ilman kikkailuja, Tapani Kinnunen (s. 1962) kommentoi saamaansa palkintoa.
Raati perustelee valintaansa näin: ”Kinnunen tunnetaan sanansa tarkkaan valitsevana kirjailijana ja räjähtävänä esiintyjänä, joka on noussut koti-Suomen runouslavojen lisäksi esiintymään useasti niin Virossa kuin Englannissakin. (...) Kinnunen kirjoittaa rehellisesti, kuvaa asiat kuten ne tapahtuivat ja on runoudessaan useasti kuvannut yhteiskunnan vähäosaisten ja laitapuolen kulkijoiden elämää, kertonut betonista, lastulevystä ja teräsvillasta rakennetuista unelmista.”
Toinen palkittu, Yousif Haddad (s. 1956), taiteilijanimeltään Yousif Abu Al Fawz, on Irakissa syntynyt, Keravalla asuva kirjailija ja toimittaja, joka on yli kolmekymmentä vuotta kestäneen uransa aikana julkaissut teoksia niin Irakin Kurdistanissa, Ruotsissa, Syyriassa kuin Suomessa.
Vuoden Kiila on vuodesta 1980 alkaen vuosittain jaettu tunnustus merkittävästä taiteellisesta urasta tai suorituksesta taiteen, kulttuurin ja yhteiskuntaelämän saralla. Viimeksi palkinto myönnettiin 2013 taiteilija Terike Haapojan ja kirjailija Laura Gustafssonin taiteelliselle hankkeelle Toisten historia.
Palkintona oli vuosina 1980–2000 kuvanveistäjä Ukri Merikannon suunnittelema teräsveistos. Vuodesta 2001 palkintona on ollut kuvanveistäjä Pertti Kukkosen suunnittelema pronssiveistos.
TS