Ennen kuin olin julkaissut mitään, tein päätöksen: en
koskaan valita apurahoista!
Tänään tuli tieto, että olin saanut mielestäni ansaitun
summan tuohta – faktojen kertominen ei siis ole valittamista – se mahdollistaa
sen, minkä olin jo muutenkin päättänyt: elokuusta marraskuun loppuun kuluvaa
vuotta aion elää vapaana kirjailijana.
Kirjoitan niin kuin kirjoitan, taloudellisesta tilanteestani
riippumatta. Raha kuitenkin tapauksessani pidentää ikää: minulla on
mahdollisuus kirjoittaa entistä enemmän – lähimmäisiäni tai kavereitani
mitenkään säästämättä!
En ole koskaan nuoleskellut apurahalautakuntien suuntaan: en
usko, että hyvä kirjallisuus syntyy rahan voimalla.
En kuitenkaan allekirjoita myöskään henkilön N.N. lausumaa:
”Runojen kirjoittaminen pitäisi julistaa laittomaksi. Sen jälkeen niitä
kirjoittaisivat vain ne, joilla oikeasti on kirjoitettavaa.”
Se toki helpottaisi kriitikon työtä: kaikki runoilijat
voitaisiin viedä saunan taakse!
Nyt valinta on lukijoilla, vaikka kirjakaupat, kriitikot ja
kaikenlaiset musta-tuntuu-kerhot tekevät kaikkensa, että valinta olisi
mahdollisimman vaikeaa.
Hyvä niin, aika näyttää, mikä teksti kantaa!