Palautetta betonin ja asfaltin keskeltä

Vähän jännitti, mitä Noustiin kellareista -romaanissa esiintyvät todelliset henkilöt sanovat kirjasta. Kyllä he meinaan sieltä itsensä tunnistavat. Toistaiseksi kukaan ei ole loukkaantunut – tai ainakaan ääneen sitä minulle sanonut.

” Mahtava aikamatka nuoruuteen. Juuri tuollaista se oli! 

Lukiessani muistin kaikki sun jutut Brightonin reissustasi, etenkin sen kun luit otteita päiväkirjasta mulle ja Esalle teidän takapihalla. Samoin kaikki nuo muistot Hassisen koneesta, Peitsamosta ja Veltosta!  Mieleeni tuli elävästi ne Joensuun syksyt, pimeys ja puiden lehdet sateen liukastamalla tiellä, kirjasto, ....”

On tullut myös aikalailla palautetta tyypeiltä, jotka eivät kirjan todellisista tapahtumista tiedä mitään – eivätkä ole tunteneet meikäläistä, kun olin nuori ja rasavilli.

osOnnittelut Geelle hienon kirjan kirjoittamisesta! Hyvin elämänmakuinen tarina, jossa on paljon tuttuja nimiä menneisyydestä. Se nosti muistoja mieleen.
En malttanut laskea sitä käsistäni ennen viimeisen sivun viimeistä pistettä. Hyvä tuotos!
Kiitos, kun sain ostaa sen.ti muistoja mieleen.
En malttanut laskea sitä käsistäni ennen viimeisen sivun viimeistä pistettä. Hyvä tuotos!
Kiitos, kun sain ostaa sen. 

Näin kirjoittaa muuan jalkapallokannattaja. Minut tunnetaan heidän joukossaan G:nä, nimi tulee nimimerkistäni Ginnunen.

Indierockpunkmetalzine Sue kirjoitti hienon arvostelun tuoreessa numerossaan:

http://www.sue.fi/2014/10/kirja-arvio-tapani-kinnunen/

Oukei, ja kun vielä kaikkien indierockareiden kuningas Otra Romppanen sanoo kirjasta, että se ”toimii”, niin selustani on turvattu.

Voin keskittyä uusiin haasteisiin – horisontissa siintää kertomuksen itsenäinen jatko-osa… siihen on kuitenkin liian aikaista vielä mennä… ehkä kirjoitan runoja.

Kriitikot, kirurgit

Tulin taas Turun Yliopistollisesta Keskussairaalasta, jossa olin leikattavana. Homma jatkuu parin kuukauden kuluttua, jolloin voidaan – jos kaikki on edennyt suunnitelmien mukaan – yrittää ns. lopullista ratkaisua.

Törmäsin postikonttorissa kriitikko ja esseisti Putte Wilhelmssoniin. Hän tiesi leikkauksistani ja totesi hauskasti: ”Olet siis haaste, paitsi kriitikoille, myös kirurgeille.”

Sen verran paha tämä sairaus on.

Ensimmäinen paperimuotoinen kritiikki Noustiin kellareista -romaanista ilmestyi Tiedonantajassa (Aleksis Kiven päivänä 10.10.2014).

”KUN PUNK TULI KARJALAAN

Tapani Kinnunen palaa esikoisromaanissaan nuoruusvuosiensa Joensuuhun.

Runoilijana tunnetuksi tulleen Tapani Kinnusen uutuusteos on proosaa, vieläpä omaelämäkerrallista sellaista. Toki Kinnusen runokokoelmissa on ollut suorempaakin kerrontaa, mutta Robustoksen julkaisema Noustiin kellareista on hänen esikoisromaaninsa.

Reilu viisikymppinen, Joensuussa syntynyt ja nykyisin Turussa vaikuttava Kinnunen palaa alter egonsa muodossa lukioikäisen nuorukaisen housuihin, joissa kuumottaa muukin kuin elämänhalu. Miljöön muodostaa 1970-1980-lukujen vaihteen Joensuu, josta tehdään ekskursioita niin Englantiin, Jyväskylään kuin pääkaupunkiseudulle.

Perspektiivi periferiasta

Kinnunen kuvaa oivaltavasti kulttuurin murrosta, jossa nuoriso ottaa haltuun punk-musiikkia ja omaa elämäänsä. Vastakkaiseen sukupuoleen tutustuminen ja seksikuviot kuuluvat nuoren miehen elämään, mutta myös ympäröivän maailman tarkkasilmäinenkin havainnointi. Stalinisti-leimakirves heiluu, kun Joensuussa vallataan talo ja perustetaan elävän musiikin yhdistys – niin kuin monessa muussakin kaupungissa 1980-luvun alussa. Kinnunen onkin saanut materiaalia kirjaansa Jelmulta.

Teoksessa dokumentoidaan muuan muassa Ismo Alangon ja Otra Romppasen toimia ennen kuin kumpikaan oli varsinaisesti noussut valtakunnan maineeseen – Alanko Hassisen Koneen ja Sielun Veljien myötä, Romppanen puolestaan Mana Mana – ja Psychoplasma-yhtyeissään.

Noustiin kellareista kertoo myös punkin ja uuden aallon noususta, tällä kertaa periferian perspektiivistä. Kirjan päähenkilön uratoiveet tarkentuvat punk-muusikosta aloittelevaksi kirjailijaksi. Nuori mies tienaa kirjoittamalla paikallislehtiin musiikki- ja keikka-arvioita. Samalla syntyy näkökulma ajan henkeen, josta pystyy jo aistimaan 1980-luvun myötä pinnalle nousseita trendejä.

Lähin vertailukohta lienee Kauko Röyhkä, mutta Kinnusen lause on Röyhkääkin suorempaa ja tiukempaa. Kirjan ainoa puute on sen pituus tai paremminkin lyhyys: vajaan 150 sivun annoksen hotkaisee hetkessä, ja nälkä sen kuin kasvaa.

Mutta toivetta on: Kinnunen vihjaa Tiedonantajalle, että mikäli hänestä riippuu, niin kirjalle on luvassa jatkoa. (MK)

Tapani Kinnunen: Noustiin kellareista. Kustannusliike Robustos 2014. 144 sivua.”

PS. Kirjan hankkiminen käy helpoiten tästä linkistä:

http://www.lukutoukka.fi/tapani-kinnunen-noustiin-kellareista-p-876.html 

Ugh!

Kirja, puukko ja messut

Menen sairaalaan puukotettavaksi, mutta vasta Turun Kirjamessujen jälkeen. Noustiin kellareista julkistetaan Fiore-lavalla messujen avauspäivänä perjantaina 3.10.2014 klo 17.30. Jouni Lehtinen haastattelee, lisäksi luen tietysti näytteitä kirjasta.

Olen sopinut muutaman haastattelun kirjan julkaisun alle, mutta lisää otan vielä mieluusti vastaan – messujen jälkeen sairaalan valkoiset seinät rauhoittavat sitten kummasti.

Turun messuilla on perinteisesti ollut hyvä meininki, Stadin messut taas tuovat mieleen ruotsinlaivat: vain karaoke puuttuu. Joskus tosin olen tainnut itsekin olla mukana jonkinlaisessa runokaraokessa siellä. Turun messuilla liikun tänä vuonna sairaudestani johtuen tavallista rauhallisemmin – ja lyhyemmän aikaa: voimia säästettävä laboratoriokokeisiin ja leikkaukseen.

Kirja on joka tapauksessa tullut painosta ja se on kaikkien saatavilla ainakin Lukutoukan ( www.lukutoukka.fi ) nettikaupasta ja pian myös kirjastoista.

Perinteisillä kirjakaupoilla menee kuulemma huonosti – asiakkailla on kuitenkin mahdollisuus vaatia niihin mieleistään kirjallisuutta kaiken maailman ihmeparantumisoppaiden lisäksi.

Nähdään Turun Kirjamessuilla – Kippis!

Tuhansien murheellisten laulujen maa

Julkisuudessa kohistaan lastenvaunuista. Ihmisen mieli on semmoinen, että se assosioi omavaltaisesti. Sallinette, että laitan tämän runon, joka alun perin on julkaistu kokoelmassani Alaskan runot (2001).

MUSTAT LIPUT RADALLA

Vauvat värikkäissä lämpöhaalareissa

ovat formulakuskeja.

Työnnän Bar-tallin vaunua.

Olen surullinen perheenisä:

lähikaupan myyjällä on musta silmä.

Sanomalehti putoaa luukusta:

kaverini kasvot koristavat uutista.

Itsemurhat tehdään öisin.

                             Ilkka Koposelle (1973–1998)

Noustiin kellareista

 Kirja menee näinä päivinä painoon. Sen nimeksi tulee Noustiin kellareista. Se on kertomus, joka minun aina on pitänyt kertoa. Nuorena vain ei pystynyt, koska ”oli tilanne päällä”. En pysty katsomaan tekstiä enää, olen etsinyt sieltä lyöntivirheitä ja löytänyt. Kaksi kolme muutakin tyyppiä on niitä löytänyt. Joku kriitikko varmasti löytää vielä lisää.

Kustannusliike Robustos julkaisee teoksen. Jatkan Savukeitaalla runoilijana, kun julkaistavaa on tarpeeksi. Juuri nyt olen aika puhki, myös fyysisesti: minua on kesän aikana leikattu kaksi kertaa. Ensin pieni leikkaus Pulssissa ja sitten isompi TYKS:issä. Terve en ole vieläkään, vaivani tutkimukset jatkuvat syksyllä magneettikuvauksilla. Kukaan ei tiedä paljonko elinaikaa minulla on jäljellä. Olen elänyt hyvän elämän, en ole kuitenkaan menossa vielä vapaaehtoisesti hautaan. Haluan elää vähintään yhtä vanhaksi kuin Hemingway, joka 61-vuotiaana ampui aivonsa seinälle.

Minä elän

Olen ollut sairaana. Kirjallisella rintamalla asiat edistyvät.

Ugh!

Viideltä saunaan ja kuudelta putkaan

Jari Tervo on hieno kirjailija, mutta silti tartun hänen kirjansa sijasta Mika Terhon tuoreeseen Niittyvilla-Pattaya all night long -tunnustusromaaniin. Mika Terho tunnustaa kirjassa kaiken, Pattayan prostituoituja myöten.

Terho kuuluu helposti sarjaan ”unohdettuja kirjailijoita”, vaikka hän elää ja vaikuttaa keskuudessamme. Mika Terhon tuotannosta puhuminen nostattaa helposti punan puhujansa kasvoille – sen verran häpeilemättömästi arvon kirjailija pistää itsensä likoon.

Kaikkien alojen erikoismies Harri Kumpulainen kerää listaa ”unohdetuista kirjailijoista”. Mika Terhoa ei kannata kuitenkaan vielä listalle ehdottaa, koska kysymys on elävästä kirjailijasta. Terho kirjoittaa tätä nykyä Forssassa, tuossa kaupungissa, josta jokaisella sivistyneellä kansalaisella on mielipide.

Vastailin pariinkin otteeseen Charles Bukowskia koskeviin kysymyksiin äskettäin, syynä oli Bukowskin 20-vuotiskuolinpäivä. Kyllä, vanha likainen mies oli ajankohtainen, koska kuolemasta tuli tasalukuja. Yleensä ihmisten syntymäpäiviä juhlitaan.

Tuossa nyt oli vähän huumoria mukana, molemmat kiinnostuneet tahot suhtautuivat Charles Bukowskiin hyvin kunnioittavasti. Toinen oli Marko Korvelan tekemä juttu Tiedonantajassa (28.2.2014), toinen kirjoittamani muistelo Lumoojassa (1/2014).

Tässä pieni pätkä ensin mainitun lehden sivulta:

”Pystyssä kaiken aikaa -romaani on Kinnusen mukaan parasta työelämän kuvausta, mihin amerikkalaisessa proosassa törmää.

 – Sitä lukiessa tulee helposti hiki, kova elämä tuntuu luissa ja ytimissä. Kertoo ehkä myös siitä, miksi duunarit vetävät niin paljon viinaa ja kaljaa vapaa-aikana. Ei siinä paljon oopperat enää työviikon jälkeen kiinnosta. Viideltä saunaan ja kuudelta putkaan, summaa Kinnunen.”