Kirja menee näinä
päivinä painoon. Sen nimeksi tulee Noustiin
kellareista. Se on kertomus, joka minun aina on pitänyt kertoa. Nuorena vain
ei pystynyt, koska ”oli tilanne päällä”. En pysty katsomaan tekstiä enää, olen
etsinyt sieltä lyöntivirheitä ja löytänyt. Kaksi kolme muutakin tyyppiä on
niitä löytänyt. Joku kriitikko varmasti löytää vielä lisää.
Kustannusliike
Robustos julkaisee teoksen. Jatkan Savukeitaalla runoilijana, kun julkaistavaa on tarpeeksi. Juuri nyt
olen aika puhki, myös fyysisesti: minua on kesän aikana leikattu kaksi kertaa.
Ensin pieni leikkaus Pulssissa ja
sitten isompi TYKS:issä. Terve en
ole vieläkään, vaivani tutkimukset jatkuvat syksyllä magneettikuvauksilla.
Kukaan ei tiedä paljonko elinaikaa minulla on jäljellä. Olen elänyt hyvän
elämän, en ole kuitenkaan menossa vielä vapaaehtoisesti hautaan. Haluan elää
vähintään yhtä vanhaksi kuin Hemingway,
joka 61-vuotiaana ampui aivonsa seinälle.
2 kommenttia:
"Kukaan ei tiedä paljonko elinaikaa minulla on jäljellä."
Tämä on aika yleispätevä lause ;-)
Yt,
Lassi
Lassi, olet aivan oikeassa. Siksi tuon kirjoitin.
Mies joka perii omaisuuden ja on terve kuin pukki voi jäädä rekan alle matkalla pankkiin.
Lähetä kommentti