Suomen Kirjailijaliitto on ollut perinteisesti vahva
järjestö. Nyt se tavallaan jakautuu kolmeen leiriin.
1. Nuoret kirjailijat. Alle 40-vuotiaat.
2. Keski-ikäiset kirjailijat. 40-65-vuotiaat.
3. Eläkeiässä olevat kirjailijat. 65-vuotiaat ja sitä
vanhemmat.
Olen tietysti vähän järkyttynyt, kun vanhempi konkari sanoo
joutuneensa lusimaan 15-vuotisen apurahan.
Kun julkaisin esikoisteokseni, tein päätöksen, etten ota
kantaa apurahoihin. Rahan perään itkevä kirjailija on yksinkertaisesti
säälittävä. Mieluummin menen töihin raksalle tai tehtaaseen.
Nyt ongelmana tietysti on, ettei siellä raksalla tai
tehtaassa ole niitä töitä.
Minulla on osa-aikainen vakanssi kirjastossa, olen onnekas.
Tällä hetkellä tosin olen kirjoitustöiden takia virkavapaalla.
Kiitän siitä kirjastoapurahalautakuntaa.
Sorvin ääreen kirjastoon palaan joulukuussa, jatkan
Kertomuksen kirjoittamista taas keväällä.
11 kommenttia:
Minusta pikkuporvarillinen kirjasto ei nyt ihan täytä tehtaan tai raksan kriteeterejä.
"Nyt ongelmana tietysti on, ettei siellä raksalla tai tehtaassa ole niitä töitä."
Joo, viimeksi olen ollut tehtaassa 90-luvulla.
Jokainen kirjailija on vähän pikkuporvarillinen, kadulla tai tienposkessa on pirun paha kirjoittaa.
Oma kirjoituspöytä on hyvä.
Kiitos huomautukesta!
Anonyymille huomautettakoon, että tämän päivän raksaduunarit saattavat usein olla hyvinkin "pikkuporvallisempia" kuin kirjastovirkailijat. Jo tulotasonkin ansiosta.
Ja jatkokysymys: tiedän, että keskeneräisistä töistään kirjailijoilla ei ole tapana huudella, mutta kun kerran mainitset sanan "kertomus", niin uskaltanen esittää lajityyppiin rajatun kysymyksen. Eli onko mahdollisesti luvassa jotakin muuta kuin runoa?
Ainakin Varissuon kirjastossa meno on välillä kovastikin raadollisempaa kuin vaikkapa Felixillä tai Hartwallilla (olutta!) takavuosina.
Paras duunimestani on ollut sillitehtaassa (ihan Turussa), mutta sitä ei enää taida olla.
Kertomuksesta tosiaan sen verran, etten tohdi siitä paljon vielä puhua.
Keskeneräinen duuni, josta ei vielä tiedä tuleeko lopulta julkaistavaa.
Kirjoitan sen kuitenkin valmiiksi. Sen verran olen päättänyt, koska "tarina" on hyvä.
Ymmärrän. Mutta hyvä tarina on pääasia. Formaatti sivuseikka. Ehkä jopa sekin, julkaistaanko vai ei. Jotkut ketomukset on vain joka tapauksessa kirjoitettava/elettävä.
Kaikki työ on kunniallista ja yleensä tarpeellista. Olen työskennellyt 15:n ikäisestä metalliteollisuudessa oppilaasta osastopäälliköksi 49 vuotta, aikuisopiskellut siinä välissä ja harjoittanut sen jälkeen ammattikirjailijan työtä liki 20 vuotta, joten voisin viettää ensi vuonna 60 vuoden työn juhlaa, kun täytän 75 v. Terveiset Jvk:n Laajavuoresta, täällä olen kurssilla. Seppo Jääskeläinen
Korjaan: 40 vuotta, näppäinvirhe.
Kun duunari sai tarpeeksi omaisuutta, se alkoi äänestää Kokoomusta, joka huolehtii perintöveron ja pääomatulon pysymisestä alhaisena. Se pikkuporvarillisuudesta.
Kiitos viesteistä, en ihan ole vielä menettänyt toivoani ihmisiin.
Mietin asiaani, jotenkin tämä muutaman vuoden takainen runo tuli nyt mieleeni.
Se sopii kommentiksi moneenkin suuntaan, kiitos ystävät!
KIPINÄ JÄI
Kasvoin tehtaan taloissa
Rauhankadulla. Meitä pelättiin
ja meistä kirjoitettiin
Karjalaisen yleisönosastossa:
pojat ampuilevat ilmakiväärillä
pikkulintuja ja ohikulkijoita.
Jalkapallopelissä olin Riva –
suuri yksinyrittäjä ja diiva.
”Ei Kipinä oikeasti ole sellainen”,
isot pojat sanoivat, ”mutta joku
sinun on oltava.”
Minä olin Kipinä, luokan priimus
ja tyttöjen salainen rakastaja.
Kun Rantakylää alettiin rakentaa
perheeni muutti sinne.
Lempinimeni unohtui.
Kaikki oli aloitettava alusta.
Metsästä löytyi pultsareitten viinoja
ja käytettyjä kortsuja.
Vanhempani olivat vuorotyössä.
Olin paljon yksin kotona.
Haaveilin kirjailijan ammatista
ja uima-allasbileistä.
Amerikassa soitettiin rockia.
Rantakylässä rakennettiin unelmia
betonista, lastulevystä ja
teräsvillasta.
(Copyright Tapani Kinnunen, runo kokoelmasta Englantilainen keittiö, Savukeidas 2007)
Kirjastoissa ei ole mitään pikkuporvarillista. Jo yli sata vuotta ne ovat mahdollistaneet sivistyksen ja tiedonhaun myös köyhille ihmisille. Nykyään tämä ei ole niinkään varmaa.
kirjastot ovat olemassa niin köyhiä kuin rikkaitakin varten.
jälkimmäiset olettavat rikkauden asuvan ainoastaan omassa lompakossa.
ensin mainitut ymmärtävät missä todellinen pääoma on.
Lähetä kommentti