Runouden tyylilajit

Ranskalainen suudelma tulee pienestä viivästymisestä johtuen kirjakauppaketjuihin syyskuun viimeisellä viikolla.

Ensimmäinen arvostelu ilmestyi kuitenkin jo Turun Sanomissa.

Miikka Laihinen kirjoittaa: ”Omassa tyylilajissaan Kinnusta on lisäksi vaikea päihittää; tekstien jännitteinen, rytmisesti salakavala kerronnallinen imu kantaa tämänkin runopusun yskähtelemättä aina kalkkiviivoille asti.”

http://www.ts.fi/kulttuuri/kirjat/2785651/Kirjaarvio+Kohta+sinusta+tehdaan+runo

Menen tänään oluelle kollegani Harri Nordellin kanssa. Meillä on tapana tehdä kotimaisen runouden neljännesvuosikatsaus tuopin äärellä.

Nordellin kuudes runokokoelma Hajo ilmestyi alkusyksystä. Harri on uhonnut sen jäävän hänen viimeiseksi kokoelmakseen. Minähän en sitä usko, jonkinlainen tauko runonkirjoittamiseen voi toki tulla, mutta se on ihan eri asia kuin ”hyvästijättö runoudelle”.

Harri on omassa tyylilajissaan lyömätön. Lisäksi hän pystyy katsomaan oman kirjallisen mukavuusalueensa ulkopuolelle, se on kyky joka erottaa tekijät ja harrastelijat.

Turun Hannunniitussa 22.9.2016

Vapaata riistaa

Yhdeksäs runokokoelmani Ranskalainen suudelma ilmestyy syyskuussa. Kokoelma on kuitenkin jo painettu, ja sain siitä oman kappaleeni Savukeitaan 15-vuotisjuhlissa Tallinnassa. Suomeen painos saapuu aikanaan yhdessä kustantamon muiden syksyn kirjojen kanssa. Kriitikot voivat kysellä arvostelukappaleita Savukeitaan Erno Selänteeltä.

Tällä hetkellä tuntuu, että kokoelma voisi olla viimeiseni. Minusta on kuitenkin aiemminkin tuntunut siltä, joten parempi etten lupaa mitään. Proosaa kirjoitan joka tapauksessa: romaanitrilogian päätösosa on jo pitkällä. Uskon Kustannusliike Robustoksen tekevän siitä kustannuspäätöksen lähiaikoina. Kirja voisi tulla markkinoille ensi vuoden aikana.

Sitten on syytä vetää henkeä, etten pala loppuun. Pään sisällä suunnitelmat seuraavaksi viideksi vuodeksi ovat kuitenkin valmiina. Paljon riippuu rahoituksesta, tämän hetkisen tiedon mukaan päivätyöni Turun kaupunginkirjastossa jatkuu taas ensi keväänä.

Ranskalaisen suudelman takakanteen tai liepeisiin ei tällä kertaa laitettu katkelmia kehuvista arvosteluista, vaan ystävän ja kollegan sähköpostiviesti:

”Tapani, olet mielestäni kirjoittanut tähänastisista parhaimman kokoelmasi. Moni runo tulee iholle, jokin kostuttaa silmät ja jokin pyrskäyttää naurun.”

–Harri Nordell

Tuo tietysti Nordellin luvan kanssa. Hän on jäävi arvostelemaan kokoelmaa esim. Helsingin Sanomiin. Muut jäävit ovat Markku Kaskela (kirjan esipuhe) ja Timo Lappalainen (pitkäaikainen ateljeekriitikkoni).

Lopuille ihmiskunnan jäsenille syksyn kirjani on vapaata riistaa. Antaa palaa vaan!

Turun Hannunniitussa 5.8.2016 

Putkiremonttia ja ranskalaisia suudelmia

Kotona on putkiremontti.

Otan metelin keskellä talteen parit netistä löytyvät arvostelut Julkisesta eläimestä (Robustos, 2015).

”Tapani Kinnunen on eräänlainen simppelin tyylin shakespeare, itsevarma, puolelleen kutsuva, lempeä ja raisu. Hän uskaltaa ja on siitä ylpeä ja mielissään, ilmiselvästi.” (Matti Saurama, Demokraatti)

http://demokraatti.fi/uuden-runon-estejuoksuradalta/

”Kinnunen kirjoittaa hyvin, myös proosaa. Kieli on puhdasta ja terävää, sitä on nautinto lukea. Ei haittaa että kirjassa on 141 sivua. Runoilija ehtii proosassaankin sanoa siinä kaiken mitä hänen sanottava on.” (Kari Tahvanainen, Iskelmä Rex)

http://kartsanlokikirja.blogspot.fi/2016/02/uutta-aaltoa-ja-runoutta-tapani.html

”Kyse on avainromaanista, joka kiinnostanee varsinkin Turun runoliikkeen lähellä olevia tahoja. Kinnunen ei ole nähnyt juurikaan vaivaa henkilöllisyyksien piilottelun suhteen. Useimmat löytävät romaanista itsensä nimeltä mainittuna.” (Kimmo Rantanen, Turun Sanomat) 

http://www.ts.fi/kulttuuri/kirjat/819215/Turun+Bukowski 

***

Syksyllä ilmestyy yhdeksäs runokokoelmani Ranskalainen suudelma (Savukeidas, 2016). Silloin minut on taas mahdollista tavata keikoilla. Varaslähdön otan kuitenkin Juha Kulmalan kanssa jo juhannuksena Nummen Kyläyhdistyksen järjestämissä kokkojuhlissa Nummen kylässä, Uusimaalla.

http://nummilaiset.fi/ 

Mukavaa kesän alkua ja suutelemisiin!

Vuoden Kiila -palkinnon perustelut ja puoliksi tyhjä valkoviinipötikkä

Palasin Turkuun Vuoden Kiila -palkinnonjakojuhlista. Hauskaa oli, punaviini ei loppunut kesken. Hannu Salama, Jouko Turkka, Rosa Liksom... on mahtavaa olla osa tätä ketjua!

Tässä linkki, josta perustelut kokonaisuudessaan löytyvät:

http://kiila.eu/wordpress/?page_id=1307  

"Tapani Kinnunen (s. 1962) on Joensuussa syntynyt, mutta jo useita vuosia Turussa vaikuttanut runoilija, romaanikirjailija ja esittävän runouden edelläkävijä Suomessa.

Kinnunen tunnetaan sanansa tarkkaan valitsevana kirjailijana ja räjähtävänä esiintyjänä, joka on noussut koti-Suomen runouslavojen lisäksi esiintymään useasti niin Virossa kuin Englannissakin. Kinnusen tuotannon selkärangan muodostavat runokokoelmat, joista ensimmäinen, Nauru pimeästä huoneesta, julkaistiin vuonna 1994, ja viimeisin, Haitin runot, vuonna 2013. Viime aikoina Kinnunen on julkaissut kaksi omaelämäkerrallista romaania, Noustiin kellareista (2014) ja Julkinen eläin (2015). Kinnunen kirjoittaa rehellisesti, kuvaa asiat kuten ne tapahtuivat ja on runoudessaan useasti kuvannut yhteiskunnan vähäosaisten ja laitapuolen kulkijoiden elämää, kertonut betonista, lastulevystä ja teräsvillasta rakennetuista unelmista.

Perusteluissaan Kiila ry:n johtokunta toteaa muun muassa, että molemmat palkitut Yousif Haddad ja Tapani Kinnunen, ovat määrätietoisesti kehittäneet kirjallista näkemystään ja tinkimättömästi kulkeneet omanlaiseensa taiteelliseen suuntaansa."

Turun Sanomien juttu:

http://www.ts.fi/kulttuuri/844817/Tapani+Kinnuselle+Vuoden+Kiila+palkinto 

HS:n maininta: 

http://www.hs.fi/kulttuuri/a1454122271848    

Pronssinen veistos jököttää nyt keittiönpöydällä koko perheen ihasteltavana. Valkoviinipötikkä on puoliksi tyhjä tai puoliksi täysi. Kiilan puheenjohtajan ojentama kukkakimppu täydentää kokonaisuuden.

Kippis! 

– Olen aina halunnut Nobel- ja Kiila-palkinnon.

– Olen aina halunnut Nobel- ja Kiila-palkinnon.

http://www.ts.fi/kulttuuri/844817/Tapani+Kinnuselle+Vuoden+Kiila+palkinto 

Kulttuuri|Turun Sanomat|14:03|0

Turkulainen runoilija Tapani Kinnunen saa Vuoden Kiila -tunnustuspalkinnon. Lisäksi Kiila ry:n johtokunta palkitsee toisen ”pitkän ja omintakeisen polun kulkijan”, kirjailija Yousif Haddadin.

– Olen aina halunnut Nobel- ja Kiila-palkinnon. Ehkä luontevampaa aloittaa Kiilasta... Okei, hieno tunnustus, jota arvostan korkealle. Kun katsoo aiempia Vuoden Kiila -palkittuja, niin lista on komea: siellä on Hannu Salama, Jouko Turkka ja Rosa Liksom. Aion entistä vankemmin jatkaa valitsemallani linjalla: rehellisesti, suoraan lukijaa kohti, ilman kikkailuja, Tapani Kinnunen (s. 1962) kommentoi saamaansa palkintoa.

Raati perustelee valintaansa näin: ”Kinnunen tunnetaan sanansa tarkkaan valitsevana kirjailijana ja räjähtävänä esiintyjänä, joka on noussut koti-Suomen runouslavojen lisäksi esiintymään useasti niin Virossa kuin Englannissakin. (...) Kinnunen kirjoittaa rehellisesti, kuvaa asiat kuten ne tapahtuivat ja on runoudessaan useasti kuvannut yhteiskunnan vähäosaisten ja laitapuolen kulkijoiden elämää, kertonut betonista, lastulevystä ja teräsvillasta rakennetuista unelmista.”

Toinen palkittu, Yousif Haddad (s. 1956), taiteilijanimeltään Yousif Abu Al Fawz, on Irakissa syntynyt, Keravalla asuva kirjailija ja toimittaja, joka on yli kolmekymmentä vuotta kestäneen uransa aikana julkaissut teoksia niin Irakin Kurdistanissa, Ruotsissa, Syyriassa kuin Suomessa.

Vuoden Kiila on vuodesta 1980 alkaen vuosittain jaettu tunnustus merkittävästä taiteellisesta urasta tai suorituksesta taiteen, kulttuurin ja yhteiskuntaelämän saralla. Viimeksi palkinto myönnettiin 2013 taiteilija Terike Haapojan ja kirjailija Laura Gustafssonin taiteelliselle hankkeelle Toisten historia.

Palkintona oli vuosina 1980–2000 kuvanveistäjä Ukri Merikannon suunnittelema teräsveistos. Vuodesta 2001 palkintona on ollut kuvanveistäjä Pertti Kukkosen suunnittelema pronssiveistos.

TS

Blogimerkintä, joka on kirjoitettu tunteellisessa tilassa viinipullon tyhjettyä

Romaanitrilogiani kolmas osa ilmestyy aikanaan Robustokselta (jos minusta on kiinni) – yhdeksäs runokokoelmani ilmestyy kuitenkin tämän hetkisen tiedon mukaan Savukeitaalta syksyllä 2016. Minun ja Ville Hytösen (Savukeitaan toinen vetäjä – se toinen on Erno Selänne) yhteistyö alkoi virallisesti syntymäpäivänäni 2003, kun Pyhä kankkunen -runokokoelmani kustannussopimus allekirjoitettiin Hytösen kotona. Sen jälkeen mentiin kaljalle Mäkrok:iin – turkulaiseen keskiolutbaariin, joka ei varsinaisesti ollut mikään hieno paikka. Henkilökunta oli aina enemmän kännissä kuin asiakkaat – ja baarin omistaja pärisytti Harrikkaansa päivät ja yöt läpi.

Okei, tämän päivän TS:ssa (19.12.2015) on Ville Hytösen hieno kirjoitus ”yhdestä turkulaisen kirjallisuuden kultaisesta vuosikymmenestä”, joksi hän epäilee 2000-luvun ensimmäistä kymmentä vuotta.

” -- Kyseessä oli 1990- ja 2000-lukujen merkittävin runoklubi Suomessa, takahuonesäpinän ja rääväsuurunoilijoiden Down By The Laituri -klubi.

Krokotiilisilmäinen Kari Aartoma luki runojaan, pian nuori Jenni Haukio, Sammakon kustantaja Seppo Lahtinen lausui jotain ranskalaiskaunotar Catherine Deneuvesta, ja lopulta se akti, jota olin tullut katsomaan: sukkahousupäinen Tapani Kinnunen.

   

Kinnunen räyhäsi paidattomana, raskasluisena komeljanttarina sukkahousut väärässä päässään kuin itävaltalainen pasuuna. Hän huusi kirosanaa toisensa perään, makasi pöydällä ja karjui runojaan. Muutama säikähtänyt isoäiti katosi baarista nopeasti.

Tuolloin minulle varmistui, että runoudella ei ole rajoja. Se on määräämätön, anarkistinen se, joka pakenee kaikkia määrittelyjä. Kun novellin voi määritellä, aforisminkin jakaa johonkin lokeroon ja romaaniakin kutsua helposti romaaniksi, runous on se mikä jää kaikesta jäljelle.

Oma alkuni 2000-luvun alulle oli tässä, sillä juuri noilla hetkillä vuoden 1999 vauhdikkaalla DBTL-klubilla päätin ryhtyä kustantajaksi. -- ”

Kiitos, Ville! Lisää aikakaudesta tulee fiktiiviseen muotoon puettuna meikäläisen romaanitrilogian kolmososassa – uskon sen ilmestyvän 2017.

Olen vitsikkäästi sanonut, että kustantajana Ville Hytösessä yhdistyvät Seppo Lahtisen (Sammakko), Tommi Parkon (Nihil Interit) ja Tuomas / Martti Anhavan (Otava) hyvät puolet – ja Arto Mellerin (boheemit elämäntavat) huonot puolet. Tuota mieltä olen vieläkin. 

Minä, Elvis ja Salama

On niin paljon kerrottavaa, että palaan siihen paremmalla ajalla. Romaanitrilogian kolmannen osan kirjoittaminen on hyvällä alulla ja runokokoelman viimeistely loppusuoralla. Tavallaan taistelen aikaa vastaan, koska rahat loppuvat. Terveys näyttäisi nyt kestävän.

Salon Seudun Sanomissa oli arvostelu ”Elukasta” – lainaan sen kokonaisuudessaan tähän.

---

Sukkahousurunoilija muistelee taas

TOMMI AITIO

Tapani Kinnunen: Julkinen eläin. Robustos. 141 s. 20 euroa.

Turkulainen Tapani Kinnunen tunnetaan ronskina lavarunoilijana, jonka keikat huipentuvat sukkahousut päässä lausuttuihin lyriikoihin. Yleisö on villinä, mutta runoilija ei vedä encorea koska Elviskään ei vetänyt. Perustelu on aukoton.

Nyttemmin sukkahousumiehestä on kuoriutunut leppoisa muistelmakirjailija. Kinnusen edellinen teos oli romaani ja proosalinjalla jatkaa myös Julkinen eläin. Molemmissa Kinnunen käy läpi elämänsä avainkohtauksia vain ohuelti etäännyttäen.

Hän kätkeytyy Hannu Salaman tavoin kirjallisen alter egon taakse, josta on kuitenkin helppo tunnistaa kirjailijan omakuva. Monet tosielämän sivuhenkilöistä esiintyvät omalla nimellään, muutamat hiukan muunnelluilla nimillä.

Julkisen eläimen kronologia on veikeä. Kolmeen osaan jaettu pikkuruinen proosateos alkaa sankarimme muuttamisesta Turkuun ja jatkuu hänen etabloitumisellaan turkulaiseen kulttuurielämään, mutta päättyykin varhaisemman nuoruuden avainhetkiin kotimaisemissa itärajalla.

 
Kinnunen näyttäisi iän myötä pehmentyneen.

Julkinen eläin on leppoisaa jutustelua, jossa nuoruuden vimma on enää nostalginen muisto. Kehitystä sopii pitää myönteisenä, sillä vimman myötä on poissa myös tarpeeton poseeraus – paikkansa saavuttanut runoilija on mitä on eikä hänen tarvitse todistella asemaansa.

Nopeasti luettuna ja helposti sulavana romaanina Julkinen eläin jättää jälkeensä paitsi nälän mahdolliselle jatko-osalle myös kysymyksen siitä, miksei Tapani Kinnunen ole pannut muisteloitaan yksiin kansiin, yhdeksi sukupolvensa magnum opukseksi.

 
Itsenäisenä proosateoksena Julkinen eläin jää hiukan tyhjän päälle leijumaan, ja melkeinpä edellyttää sitä edeltäneen Kellareista noustiin -romaanin tuntemista.

(Salon Seudun Sanomat 19.11.2015)