Minä, Elvis ja Salama

On niin paljon kerrottavaa, että palaan siihen paremmalla ajalla. Romaanitrilogian kolmannen osan kirjoittaminen on hyvällä alulla ja runokokoelman viimeistely loppusuoralla. Tavallaan taistelen aikaa vastaan, koska rahat loppuvat. Terveys näyttäisi nyt kestävän.

Salon Seudun Sanomissa oli arvostelu ”Elukasta” – lainaan sen kokonaisuudessaan tähän.

---

Sukkahousurunoilija muistelee taas

TOMMI AITIO

Tapani Kinnunen: Julkinen eläin. Robustos. 141 s. 20 euroa.

Turkulainen Tapani Kinnunen tunnetaan ronskina lavarunoilijana, jonka keikat huipentuvat sukkahousut päässä lausuttuihin lyriikoihin. Yleisö on villinä, mutta runoilija ei vedä encorea koska Elviskään ei vetänyt. Perustelu on aukoton.

Nyttemmin sukkahousumiehestä on kuoriutunut leppoisa muistelmakirjailija. Kinnusen edellinen teos oli romaani ja proosalinjalla jatkaa myös Julkinen eläin. Molemmissa Kinnunen käy läpi elämänsä avainkohtauksia vain ohuelti etäännyttäen.

Hän kätkeytyy Hannu Salaman tavoin kirjallisen alter egon taakse, josta on kuitenkin helppo tunnistaa kirjailijan omakuva. Monet tosielämän sivuhenkilöistä esiintyvät omalla nimellään, muutamat hiukan muunnelluilla nimillä.

Julkisen eläimen kronologia on veikeä. Kolmeen osaan jaettu pikkuruinen proosateos alkaa sankarimme muuttamisesta Turkuun ja jatkuu hänen etabloitumisellaan turkulaiseen kulttuurielämään, mutta päättyykin varhaisemman nuoruuden avainhetkiin kotimaisemissa itärajalla.

 
Kinnunen näyttäisi iän myötä pehmentyneen.

Julkinen eläin on leppoisaa jutustelua, jossa nuoruuden vimma on enää nostalginen muisto. Kehitystä sopii pitää myönteisenä, sillä vimman myötä on poissa myös tarpeeton poseeraus – paikkansa saavuttanut runoilija on mitä on eikä hänen tarvitse todistella asemaansa.

Nopeasti luettuna ja helposti sulavana romaanina Julkinen eläin jättää jälkeensä paitsi nälän mahdolliselle jatko-osalle myös kysymyksen siitä, miksei Tapani Kinnunen ole pannut muisteloitaan yksiin kansiin, yhdeksi sukupolvensa magnum opukseksi.

 
Itsenäisenä proosateoksena Julkinen eläin jää hiukan tyhjän päälle leijumaan, ja melkeinpä edellyttää sitä edeltäneen Kellareista noustiin -romaanin tuntemista.

(Salon Seudun Sanomat 19.11.2015)