Kriitikon kuolema

Hannu Erik Waarala

1954–2013

***

Kirjoitit takavuosina "Tommy Tabermannin ja Heli Laaksosen vastapainona ja tasapainottavana tekijänä suomalainen lyriikka tarvitsee yhden Tapani Kinnusen, eli pulinat pois."

- Hannu Waarala, Keskisuomalainen / Savon Sanomat

***

Kritiikki on kuolemassa päivälehdissä, kirjallisuutemme on menettänyt yhden runoudesta kirjoittavan äänen.

Hiljainen hetki, hattu pois päästä – punaviinilasillinen huulille. Tämä on minun tapani osoittaa kunnioitusta.

Olut, limonadi – ja Haitin runot

Aurinkoinen lauantaipäivä Turussa. Istuin terassilla alkoholinkäytön lopettaneen kaverini kanssa, juttelimme niitä näitä kirjallisuudesta. Haukuimme ne, kenet pitikin – ja kehuimme heidät, kenet pitikin.

Paitsi ettemme haukkuneet ketään, kirjalliset kuviot Suomessa ovat sen verran pienet, ettei oikein huvita sanoa pahaa sanaa kenestäkään. Siitäkin joku loukkaantuu: ettei noteerata! Semmoinen on ihmisen mieli.

Tuli puheeksi Richard Brautigan . Kaverini ei ollut lukenut häntä. Alta aikayksikön teimme rynnäkön Turun pääkirjastoon. Hyllyssä oli kulttikirja Taimenenkalastus Amerikassa. Luin sen nuorena useaan kertaan ja tykkäsin valtavasti – kirjaston varastossa olivat Melonin mehu ja Kartanon peto. Ystävällinen kirjastotyöntekijä haki pyynnöstä jälkimmäisen ilman odottelua.

Kaverini pisti kirjastokortin vinkumaan ja lainasi kirjat. Sitten vielä limonadille ja oluelle jokivarteen. Oli loistava päivä pieneen chillailuun: katsella ohikulkevia typyköitä ja puhua niitä näitä kirjallisuudesta.

Kävimme myös Sammakon Kirjakaupassa Kauppiaskadulla. Kysyin piruuttani, onko Tapani Kinnusen Haitin runoja hyllyssä. ”Ei ole”, myyjä sanoi katsottuaan koneelta, ”kaikki on myyty.”

Ei niitä varmasti montaa siellä ole ollut, mutta eikö olisi järkevää hankkia loppuunmyydyn teoksen tilalle lisää kappaleita? Varsinkin, kun kyseessä on uutuuskirja.

Nettikirjakaupat ovat syrjäyttämässä perinteiset kirjakaupat. En ihmettele, netistä tavaraa saa niin pitkään kuin sitä on varastossa. Hintakin on halvempi.

Vaimoni sukkahousut, Jenni Haukio ja Tulenkantajien kirjakauppa

Sain puhelun, jossa kysyttiin: ”Oletko esiintynyt Tampereella Jenni Haukion sukkahousut

päässä?”

Vastasin rehellisesti, etten ole. Olen kyllä takavuosina ollut useilla keikoilla Isoa-Britanniaa myöten tasavaltamme ensimmäisen naisen kanssa, mutta se oli aikaa ennen Jenni Haukion avioitumista Sauli Niinistön kanssa. En ainakaan muista, että olisin koskaan vetänyt Jennin sukkahousuja päähäni.

Nyt nuo runokeikoilla silloin tällöin käyttämäni mustat sukkahousut on lahjoitettu Tulenkantajien kirjakaupan kirjailijamuseoon Tampereella. Lahjoitus tapahtui perjantaina 26.4.2013 runokeikan alkajaisiksi, kustantajani ja Tulenkantajien kirjakaupan nuorempi isäntä Ville Hytönen otti sukkahousut juhlallisesti vastaan. Ville myös kyseli sukkahousujen historiasta.

Annoin samana päivänä Tampereen yliopiston omalle radiokanavalle Radio Moreenille haastattelun yhdessä Kai Kyösti Kaukovallan kanssa. Hän on vanha undergroundmies Tampereelta ja Turusta. Kyllä, hän on vaikuttanut molemmissa päätyäkseen lopulta Hämeenlinnaan Pinellan puistikkoon. Ohjelma tulee ulos tällä tietoa keskiviikkona 8.5. ja on kuultavissa myös internetin välityksellä.

Tampereella oli vielä kolmaskin keikka samana päivänä äidinkielenopettajille, ei ihme että illalla oli jo takki vähän tyhjä.

Tulevista keikoista mainittakoon 15.5. kotikulmilla Nummen kirjastossa oleva esiintyminen, joka on samalla Voodoo-runokiertueen päätöskeikka. Luen matskua Haitin runoista.

Samalla viikolla on perjantaina 17.5. esiintyminen Helsingin Kalliossa Laitapuolen lauluja II -tapahtumassa. Sekä heti perään Kulttuurivihkojen 40-vuotisjuhlassa Ravintola Pianossa. Ulkoministeri Erkki Tuomioja pitää juhlapuheen.

Seuraavalla viikolla keskiviikkona 22.5. olen mukana Kulttuurivihkojen 40-vuotisjuhlakiertueen paneelikeskustelussa Turun Kirjakahvilassa. Aiheena on ”Paloiko Turku – tuliko taide?” Siinä vedetään vielä kerran yhteen Turun kulttuuripääkaupunkivuosi 2011 – jäikö jäljelle muuta kuin Logomo? 

Vaarallinen runous

Ennen kuin olin julkaissut mitään, tein päätöksen: en koskaan valita apurahoista!

Tänään tuli tieto, että olin saanut mielestäni ansaitun summan tuohta – faktojen kertominen ei siis ole valittamista – se mahdollistaa sen, minkä olin jo muutenkin päättänyt: elokuusta marraskuun loppuun kuluvaa vuotta aion elää vapaana kirjailijana.

Kirjoitan niin kuin kirjoitan, taloudellisesta tilanteestani riippumatta. Raha kuitenkin tapauksessani pidentää ikää: minulla on mahdollisuus kirjoittaa entistä enemmän – lähimmäisiäni tai kavereitani mitenkään säästämättä!

En ole koskaan nuoleskellut apurahalautakuntien suuntaan: en usko, että hyvä kirjallisuus syntyy rahan voimalla.

En kuitenkaan allekirjoita myöskään henkilön N.N. lausumaa: ”Runojen kirjoittaminen pitäisi julistaa laittomaksi. Sen jälkeen niitä kirjoittaisivat vain ne, joilla oikeasti on kirjoitettavaa.”

Se toki helpottaisi kriitikon työtä: kaikki runoilijat voitaisiin viedä saunan taakse!

Nyt valinta on lukijoilla, vaikka kirjakaupat, kriitikot ja kaikenlaiset musta-tuntuu-kerhot tekevät kaikkensa, että valinta olisi mahdollisimman vaikeaa.

Hyvä niin, aika näyttää, mikä teksti kantaa!

Ystävyydestä, luottamuksesta

Jouduin Vätinseisojan kanssa asialliseen sanaharkkaan. Sen innoittamana päätin päivittää blogiani taas yhdellä runolla Haitin runoista.

Mietin pistänkö sivulta 59 vai 60. Päädyin ensiksi mainittuun. Ugh!

TURUN HAUTAUSMAA

 

Kaadoimme viinaa

Jarkko Laineen, Paavo Nurmen

ja Jarno Saarisen haudoille,

vanha virolainen tapa

kunnioittaa vainajia.

Näytin tallinnalaisille

runoilijaystävilleni

toisenlaista Turkua.

Aloitimme Humm Pubista

jossa Jürgen ja Kaur

saivat tarjouksia

humalaisilta naisilta

aamulla klo 11.00.

Grandamissa törmäsimme

entiseen nyrkkeilijään,

muistan ulkoa miehen tekstiviestin:

”Roomassa. Eilen lensin

hotellista vittuun. Nyt on

tekohampaat hävinneet.

Hyvin menee!”

Ex-nyrkkeilijä kertoi

hormoninkäytöstään

ja näytti leikkausarvet

polvistaan: ”Uudet

nivelet.” Jürgen ja Kaur

alkoivat torkahdella

kesken tarinoinnin.

Johdatin kaverukset

takaisin majapaikkaansa,

heillä oli keikka

samana iltana.

(runo kokoelmasta Haitin runot, Savukeidas 2013)

Kauko Röyhkä, Timo Hännikäinen ja taiteilijan hommat

Minulla oli asiaa Kauko Röyhkälle, mutta hän oli keikalla Äänekoskella. Olen pääsääntöisesti tykännyt herran kirjoista ja levyistä, monet niistä tuntuvat edelleen olevan ongelma ns. kotimaisen älymystön edustajille. Lisäksi Röyhkää pidetään ärsyttävänä tyyppinä: nuorena hän uhosi ja herjasi, nykyisin puolustaa vähemmistöjä ja luonnonsuojelua. Mielestäni hän toteuttaa taiteilijan perinteisiä tehtäviä parhaimmillaan. Mikään suoraviivainen rockmies Röyhkä ei ole koskaan ollut.

Vuosi sitten täytin 50 vuotta. Pidin yhteiset bileet Juha Kulmalan (50), Ville Hytösen (30) ja Savukeitaan (11) kanssa. Pari sataa henkeä oli kutsuttu bailaamaan Turun Barker-teatteriin, illan artistiksi seuloutui – yllätys, yllätys – Kauko Röyhkä. Hän veti soolona hienon setin.

Lava vapaa -osuudessa esseisti ja runoilija Timo Hännikäinen kävi laulamassa vanhan suojeluskuntalaulun Vöyrin marssin erään esikoisrunokokoelmansa viime syksynä julkaisseen ystävänsä kanssa. Tempaus ei saanut aplodeja, Hännikäinen ja toinen sankari poistuivat vähin äänin juhlista.

Röyhkä kirjoitti tapauksesta facebook-sivuilleen, mikä aloitti pitkän keskustelusarjan. Jotkut ihmettelivät miten vanha ”ärsyttäjä” nyt vetää herneen nenäänsä moisesta. Ehkä hän ei vetänytkään hernettä, vaan toimi vastuullisesti. Hännikäisen tavoitteena oli käydä vähän ”säväyttämässä” lavalla. Tunnen Timo Hännikäisen kohtuullisen hyvin, en osaa ottaa vakavasti hänen kiinnostustaan kansallissosialismiin. Pitäisikö? Minusta Hännikäinen on hieno kirjailija ja keskustelija, joka onnistuu paremmin taiteilijana kuin poliitikkona.

Mainitsin asiasta hänelle Jyväskylän kirjamessuilla. Hännikäisen vastaus oli hyvä: ”En minä olekaan poliitikko.”

Takaisin Kauko Röyhkään, hän on soolokeikoilla maakunnassa. Viime yö oli mennyt kuulemma Äänekosken Hotelli Hirvessä. Samassa paikassa, jossa Helismaa legendan mukaan kirjoitti Suutarin tyttären pihalla -laulun sanat. Tavallaan Röyhkä onkin soolona Suomea kiertäessään Helismaan ja Rautavaaran jalanjäljillä – Repe ja Tapsa vain eivät koskaan olleet kuulleet David Bowiesta ja Lou Reedista.

Palautetta, keikkoja ja tappouhkauksia

Kirjallisuus- ja päivälehtien arvostelut ovat luonnollisesti kirjailijalle tärkeitä. En kuitenkaan väheksy myöskään henkilökohtaista palautettta, jota vuosien saatossa onkin tullut melkoisesti.

Tuorein tuli tänään vanhalta koulukaverilta, jonka kanssa olin samassa opinahjossa oppikoulun ensimmäiseltä luokalta ylioppilaaksi saakka. Koulu oli Joensuun Yhteiskoulu, vuodet jotka X:n kanssa jaoin olivat 1973-1981. Siinä ajassa ehti sattua ja tapahtua melkoisesti - hyvässä ja pahassa.

Tässä sähköpostilootaani kolahtanut viesti:

***


Hyvä kirja. On se kummallista miten pienellä voidaan kuvata niin paljon (Levysoitin)!

Suosikkini ovat Marraskuu, Levysoitin ja (tietysti) Viikate. Viikate tuon videon takia! Olen katsonut sen jo "muutamia" kertoja.

T:XXXXXXX

***

Okei, Haitin runoista oli näytteitä matkalla runojen ensimmäisistä versioista valmiiseen kokoelmaan runouslehti Tuli&Savussa, Kerberoksessa ja Kulttuurilehti KIRJOssa. Muihin en tällä kertaa tarjonnut, runojen näkeminen aika ajoin kirjallisissa julkaisuissa antaa mukavasti potkua kirjoittamiseen.

Esitän runoja keikoilla pääsääntöisesti vasta, kun ne on ensin julkaistu kansissa.

Seuraavan kerran nousen stagelle Tulenkantajien Kirjakaupassa (Hämeenpuisto 25, Tampere) 26. huhtikuuta. Samana päivänä on toinenkin keikka, mutta se on käsittääkseni suljettu tilaisuus. Porissa on keikka 2.5. ja Helsingissä 17.5.