maanantai 13. maaliskuuta 2017

Runo nousee lavalle ja hikoilee

Luin ensimmäisen kerran runojani yleisölle 1980-luvun alussa kirjastossa Joensuussa. Minulla oli kokoelman verran valmiita runoja ja isot kierrokset suuren kustantamon kanssa. Kävin lounaalla Bulevardilla.

Runoja ei koskaan julkaistu. Ne menestyivät valtakunnallisissa kirjoituskilpailuissa, mutta jäivät Nuoren Voiman, Karjalaisen ja parin antologian sivuille. Esiinnyin Nuorison Taidetapahtuman 1983 palkintoleirin juhlassa paiskoen yleisöä tyhjillä oluttölkeillä, olin turhautunut. Olin kuin yhden miehen kävelevä punkbändi, joka haistatti paskat kaikille.

Kymmenen vuotta myöhemmin julkaisin esikoiseni Nauru pimeästä huoneesta (Pahan Kukka 1994) ja päätin painaa homman läpi. Kokoelmaa seurasivat Tupakoiva munkki (Pahan Kukka 1996) ja Show Time (Sammakko 1998). Olin aloittanut kovan keikkailun runojeni kanssa, maine kasvoi. Sammakon Seppo Lahtinen lakkasi puhumasta minulle, ja jouduin vaihtamaan kustantamoa. Julkaisin Alaskan runot (Enostone 2001), mutta olin jo aloittanut yhteistyöni Ville Hytösen ja Savukeidas-kustantamon kanssa. Pyhä kankkunen ilmestyi kyseiseltä kustantamolta 2004. Sen jälkeen kaikki kotimaassa julkaistut runokokoelmani ovat tulleet Savukeitaalta.

Pieneen muisteloon minut kirvoitti Harri Hertellin kokoama Lavaruno-opas (Savukeidas 2017), jonka julkistustilaisuus on Café Mascotissa Helsingissä 23.3.2017. Olen yhtenä monista stagella tuossa iltatilaisuudessa.

Aiheesta ennakkoon Yle Radio 1 Kultakuume (ohjelma kuunneltavissa linkistä):

--- 

Café Mascot (Neljäs linja 2, Helsinki) torstaina 23.3.2017. Vapaa pääsy!

Illan arvioitu esiintymisaikataulu

18-19 Aleksis Salusjärvi ja Harri Hertell keskustelevat Lavaruno-oppaasta 
19.00-19.15 dj Jatsi-J
19.15-19.25 M.A. Numminen pitää avajaispuheen
19.25-19.40 Kasper Salonen
19.40-19.55 Elsa Tölli
19.55-20.10 Sipulijaska
20.10-20.25 dj Jatsi-J
20.25-20.40 Aura Nurmi
20.40-20.55 Pihla Heikintytär
20.55-21.10 Harri Hertell
21.10-21.25 dj Jatsi-J
21.25-21.40 Pietari 
21.40-21.55 Tapani Kinnunen
21.55-22.10 dj Jatsi-J
22.10-22.25 Dxxxa D
22.25-22.40 Illmari
22.40-01.30 dj Jatsi-J 



Ei kommentteja: