Männä syksynä ilmestyneestä yhdeksännestä runokokoelmastani Ranskalainen suudelma on ilmestynyt arvostelut Turun Sanomissa, Karjalaisessa, Kauppalehti Optiossa, Kiiltomadossa – ja nyt viimeksi
Demokraatissa. Matti Saurama on
seurannut uraani esikoisestani Nauru
pimeästä huoneesta (1994) lähtien, hän on kirjoittanut arvostelut kaikista
julkaistuista kirjoistani Demariin eli nykyiseen Demokraattiin. Nostan hattua,
tähän ei Pravda pysty.
Reuhurunoilija Kinnusen ryhdikäs tasaantuminen
KIRJAT
Tapani Kinnunen:
Ranskalainen suudelma
Runoja, 63s.,
Savukeidas
Tapani Kinnusen runoilijakuva saa uusimmassa teoksessa uutta väriä. Avautuminen on
muutakin kuin paljastelua.
Kokoelman runoissa on usein selkeä juoni tai henkilökuva, tapahtumat
juoksevat kohti viimeisiä rivejä. Silti säejono ei ole kuivettunut tai joutava.
Kinnunen on löytänyt itsestään maltillisen suoraanpuhujan.
Tekijällä on entistä avoimempi huumorinhäive kasvoilla. Miellyttävyys ei
riko karskin miehen en face -kuvaa. Ote ulottuu aina hassutteluun asti, kuten
kirjailija Dan Fantea seurattaessa.
Pysäytyskuviksikin Kinnusen runoja voisi kutsua. Niissä on tehokas
päätössäe. Lukijalle tulee mietittävää, kun henkilöt tai henkilö tai tapahtuma
saavat yhteenvedon. Ollaan kaukana itsetehoisesta nostatuksesta, runon
päätössanat kun eivät ole pakollinen kuittaus tai väkisinmaattu laveri.
Elävyys ja irtonaisuus on uutta Kinnusen runoasussa. Inhimillinen elämä saa
runoissa arvoisensa kehykset. Tavanomaisuus nousee esille, vahvuus ei pysähdy
hauikseen tai pisteleviin sanapiikkeihin. Hyvästä esimerkistä käy kahden blondin
junakeskustelu tulevasta illasta.
Kinnusen kuvakulmat ja metaforaviittaukset osuvat nyt paremmin kuin
koskaan. Turhan puristelun aika on ohi, tekijä luottaa yhtä lailla sanan
itselliseen etenemiskykyyn kuin lahjakkuuteensa. Joskus ohikiitävän runon piirre
muistuttaa lukijaa piankin sivun kääntämisen jälkeen.
Tekijän oma elämä on edelleen runon fokuksessa vahvana, mutta nyt Kinnunen
tuntuu uskovan siihen ilman ylenmääräistä kohkaamista ja keinotekoistakin
ekshibitionismiä. Ja kas, voima siitä vain kasvaa.
Matka, olkoonkin kulunut metafora, on myös Kinnusen runon kantava piirre.
Hän astuu surutta yli rajojen, mutta ei tee siitä sen suurempaa huomiota.
Materiaalia vain, kulkeminen on erinomainen sytyke.
Loppuosan luku ulkomailta on kuin tiivistejuice. Runo puristuu muutamaan
terävästi poreilevaan purkitukseen.
Suomi-runossa kotimaa värjäytyy lämpimästi ulkomaalaisen miehen ja
runominän välisessä keskustelussa. Vinoilusta ei ole hiventäkään, huolimatta
ymmärtämisongelmista tai asioiden reippaasta karkaamisesta käsistä.
Yksi keskeinen piirre on sympatia kuvattavia kohtaan. Sitähän Kinnunen on
aina osoittanut, mutta nyt erityisen näyttävästi. Se taas tarkoittaa sitä, että
kun itse vetäytyy ja jättäytyy taaemmas, runo saa uutta kantavuutta.
Myötätuntoisuus kerronnan kohteisiin on kestävää, oppinut tekijä ei lankea
banaliteetteihin tai kompastu (enää) ylisanoihin.
Idolitkin saavat mannaa osakseen, kun minä painaltaa Genesiksen konsertin
jälkilöylyihin. Siinä tulevat esille tekijän mielenlaadun uudesti heränneet
piirteet, hyökkäämättömyys ja tyhjän itsekorostuksen hylkääminen. Mies toteaa
ainutkertaisesta kokemuksesta vain, ”ettei meitä kotona kukaan usko”.
Samaa jännää kohteliaisuutta (juuri sitä totisinta itsevarmuutta) voi
tavata muidenkin runoissa vastaantulevien henkilöiden kohdalla. Päähenkilö ei
todellakaan ole korostetun ylivertainen, runo antaa auliisti tilaa toiselle.
Kinnunen on niissä kohdin tarkka havainnollistaja, asioiden ja
luonteenpiirteiden muistiinmerkitsijä.
Yksi keskeinen asia vielä Ranskalaisessa suudelmassa on suhde
kotikaupunkiin. Turku elää runoilijassa ja elättää runoilijaa. Kokoelman
lopussa on rakkaudentunnustus Riikalle, vaimolle. Kaunis on lähellä, kunhan sen
vain huomaa.
Tapani Kinnusen kokoelma on uudesti herättävä omakuva, kaikkinensa,
sairauksineenkin. Kuvakirjaa on miellyttävä selata, siihen uppoutuu kuin
huomaamatta. Sivuille pysähtyy ja palaa tuon tuosta takaisin.
Runojen sarjasta koostuu värikäs, peräti ystävällinen rapsodia. Silti se on
kaikkea muuta kuin naiivi tai ryhditön. Siinä on tervettä itsetuntoa ja voimaa.
”Olen menestynyt raskaan sarjan runoilija”, toteaa tekijä itsestään. Totta,
ainakin toinen puoli. Pienestäkin ja kevyen tuntuisesta saa suurta. Kyse on
sanottavan painosta.
Matti Saurama
Kirja
saatavilla kustantajan verkkokaupassa
sekä
hyvin varustetuista kirjakaupoista ja kirjastoista kautta maan.
Turun
Hannunniitussa 18.3.2017
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti