Syksyllä ilmestyvä
kirja on siinä vaiheessa, että odotan taittoa ja kantta tarkistettavaksi.
Suurin piirtein tiedän jo, mitä on tulossa. Aina sieltä kuitenkin jotain
huomautettavaa löytyy, vaikka kustantaja kuinka tekisi hommansa taiten.
Pistän
poikkeuksellisesti FB-päivitykseni korjaamattomana tähän:
En halunnut käyttää kaverikontakteja, kun
ajattelin että hyvä moraalimielessä kysyä taiteilijalta, että OK käyttää hänen
biisinsä nimeä seuraavan kirjan nimenä. (Vrt. Noustiin kellareista). Lähetin virallisen FB-sivun kautta viestin,
toisen ja kolmannen - ei vastausta. En tiedä kuka siellä säätää. Sitten katsoin
netistä taiteilijan viralliset www-sivut. Siellä oli erikseen henkilö, jonka
kautta menee haastattelut - ja henkilö jonka kautta menee keikkapyynnöt. Pistin
molempiin sähköpostin, toisen ja kolmannen - ei vastausta. Antaa olla, se jätkä
on lainannut Günter Grassiltakin lupaa kysymättä kirjan nimeä hittibiisiin - ja
kansanlaulusta ja Dylan-käännöksestä ottanut näitä nimiä. Ei kukaan oo
urputtanut. Nyt sit tallustelin Porissa viisi minuuttia ja se tyyppi tuli
vastaan. Esitin asiani ja sain myöntävän vastauksen: "Ilman muuta asia
OK". Mihin vittuun tarvitaan välikäsiä - kysyn vaan! Seuraavassa
kadunkulmassa halasin Anu Laitilaa.
Olin Porissa Jazzkadun
lavalla keskustelemassa ja esittämässä runoja. Jenni Haukio juonsi
tilaisuuden ja esitti kysymykset. Hän reagoi hyvin keskustelun kulkuun.
Tilaisuus oli osa massiivisiin mittoihin kasvanutta SuomiAreenaa. Liki 60 000
kuulijaa kävi viikon aikana eri tilaisuuksissa.
Majapaikka oli kiven
takana. Onnistuin kuitenkin vuokraamaan viikonlopuksi yksiön, jossa ei ollut
sähköjä, verhoja tai sänkyä. Nyt on selkä kipeä lattialla nukkumisesta. Tätä on
mun rock’n roll!
