maanantai 11. toukokuuta 2020

Onnellisia päiviä


Korona ei varsinaisesti haittaa kirjoittamista, mutta materiaalin hakemista sitäkin enemmän. Minulla on tapana käydä paikan päällä tarkistamassa tietyt faktat. Nyt pitäisi vierailla eräässä hotellissa toisella puolella Suomea, ja kuvailla huonetta ja näkymää ikkunasta sekä hotellin saunaa. Hotelli on suljettu koronan takia.

Jos olisi tiukka paikka, kuvittelisin huoneen näkymineen sekä saunan – tai luottaisin muistikuviini, hotelli on minulle tuttu, olen yöpynyt siellä joitakin kertoja. Kohtaus tapahtuu lähitulevaisuudessa. Pirukaan tiedä miltä hotellissa näyttää keväällä 2021 tai 2022. Pureudun kohtauksen kautta menneisyyteeni, jos kuulostaa sekavalta, sitä teksti ei toivon mukaan valmistuessaan ole.

Palaan yhdysvaltalaisen kirjailijan Kurt Vonnegutin Suomen-vierailuun. Hän kävi amerikkalaisen kustantajansa kanssa Kolilla lokakuussa 1977. Vonnegut istui kannonnokassa ja kaivoi lumen alta mustikoita suuhunsa. Hän muisteli päivää jälkeenpäin elämänsä onnellisimpana. Paluumatkalla seurue poikkesi vielä vasta-avattuun Kimmelin hotelli-ravintolaan Joensuussa. Sattumoisin paikallinen jazzkerho piti siellä jamejaan. Soittamassa olivat mm. 16-vuotiaat Ismo Alanko ja Hannu Mikkola, heidän Sight-yhtyeensä oli leikkisästi nimetty jazzillan ajaksi Jazz-Sightiksi. Kurt Vonnegut oli vaikuttunut kuulemastaan, hän kävi kehumassa nuoria soittajia ravintolasalissa.

***

Elokuussa ilmestyy kymmenes runokokoelmani Maitoa ja alkoholia (Enostone), heti perään painosta putkahtaa Ville Hytösen kokoelma Thule (Enostone), ympäri mennään ja yhteen käydään Viltsun kanssa.

***

Maitoa ja alkoholia -kokoelman julkistustilaisuus järjestetään Bar Ö:ssä (Linnankatu 7, Turku) 8.9.2020 klo 18.00–21.00. Tapahtumassa julkistetaan myös Eija Tammiston toinen runokokoelma sekä Mari Lindqvistin esikoisromaani. Trubaduuri Mikael Öhman esiintyy.


***

Päässä nykii -romaani (Robustos, 2019) on arvosteltu Demokraatissa (20.3.2020). Matti Saurama taitaa olla ainoa kriitikko, joka on kirjoittanut arvostelun kaikista kirjoistani esikoisestani Nauru pimeästä huoneesta (1994) lähtien. Nostan hattua!


***

Eletään ihmisiksi!


Tapani Kinnunen (@Ginnunen) | Twitter

(Maitoa ja alkoholia kannet Juho Juntunen)

Turun Hannuniitussa 11.5.2020


Ei kommentteja: