maanantai 20. tammikuuta 2020

Mä, Jarkko Laine ja Eila Kivikk’aho

Helsingin Sanomissa (4.1.2020) oli hieno ja paneutunut arvostelu Päässä nykii -kirjastani. Samalla siinä huomioitiin koko uutukaistani edeltänyt Suomi-trilogia.

”Yleensä runoilijanlaadun tunnistaa myös runoilijan tuottamasta proosasta, näin Kinnusellakin. Hänen runoutensa on ollut pitkälti autofiktiota, runoilijan repaleisen elämäntavan sanoittamista ja performatiivista leikkiä maskuliinisella hahmolla, sukkahousut päässä tai ilman. Metaforia tai kielen ominaisuuksien tutkailua Kinnunen ei juuri ole harrastanut, vaan on aina leikannut suoraan tapahtumien keskelle ja edennyt teonsanoin kuin nakkikiskajonossa – aika usein konkreettisesti juuri siellä. Niinpä Kinnusen luonteva siirtymä autofiktiiviseksi muistelmaprosaistiksi ei yllätä.”



Laitetaan vielä toinen katkelma tuosta Vesa Rantaman laatimasta jutusta:

”Toisessa luvussa mennään Kettusen lapsuuteen joensuulaisessa lähiössä 1960-luvun lopulla. Luku on mitä mainiointa työläismaiseman ajankuvaa, jossa Batman ja Robin vierailevat Eväskontti-kaupan pihassa ja kelanauhuri soittaa Joukoa ja Kostia. Mieleen tulevat Tommi Liimatan pikkutarkka 80-lukukuvaus Jeppis sekä Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarjan kolmas osa, jossa kuvataan kymmenvuotiaan Karl Oven elämää syrjäisellä saarella. Kinnuselta onnistuu vastaavan maiseman loihtiminen lyhyesti, muutamin vahvoin vedoin.”


***


Aloitin vuoden lataamalla akkuja Teneriffan eteläkärjessä. Uidessani haikaloja karkuun, ilmestyi Suomessa vanhan liiton U-punkbändi Vihan Munan Free Jazz! -EP. Vierailen levyllä runollani Peruuttaja, se on julkaistu suoratoistopalvelu Spotifyssa ja Youtubessa.



Levyllä ovat sanoittajina lisäkseni muun muassa Jarkko Laine ja Eila Kivikk’aho.

Peruuttaja on ennen julkaisematon runoni, ja se on mukana syksyllä 2020 ilmestyvässä runokokoelmassani. Kustantaja tiedottaa asiasta lisää myöhemmin keväällä.



Turun Hannunniitussa 21.1.2020


Ei kommentteja: