Sauna, viina ja Vuoden kynä -juhlapuhe

Tavoitteeni on julkaista lähivuosina vielä yksi runokokoelma ja yksi kertomuskirja eli romaani.

Runokokoelma ilmestyy syksyllä 2020, ja kustantaja tiedottaa siitä tarkemmin.

Romaanin teemoja ovat metoo-kampanja – sekä uhrien että seksuaalisten häiritsijöiden näkökulmasta – rakenteellinen väkivalta sekä jalkapallokulttuuri lieveilmiöineen.

Jotenkin noin. Katsotaan miten kieli vie ja tapahtumat etenevät. En ole vielä luvannut sisältötakuuta.

*** 

Pohjois-Karjalan Kirjailijayhdistys Ukri ry. palkitsi minut Vuoden Kynällä.

https://yle.fi/uutiset/3-11079431?fbclid=IwAR15ZuELJTt17Q77NZZ2cKSNhBAM3mAUqdBLLSKcdLFcxw3XnX4SdoMNp8I 

Alla puhe, jonka pidin tunnustuspalkinnon luovutuksen yhteydessä Joensuun pääkirjaston Muikku-salissa 21.11.2019.

***

Ukrin Vuoden Kynä – Äntligen!

Asuin Join kaupungissa elämäni alun merkitykselliset 20 vuotta. Toinen tärkeä paikka Pohjois-Karjalassa minulle oli Rääkkylä, siellä oli mummolani. Olen kirjoittanut sekä Joensuusta että Rääkkylästä viime vuosina julkaistuissa kirjoissani. Suomi-romaanitrilogiasta kolmannes sijoittuu Karjalan laulumaille.

Ennen kuin karkasin kaupungista, ehdin liittyä kirjailijayhdistys Ukri ry:hyn, se oli henkireikä, jossa sain tavata julkaisseita kirjailijoita. Tiesin itse jo silloin, että minustakin tulee sellainen. Olin kuitenkin tieni alussa, maailman valot vilkkuivat ja torvet tööttäsivät kutsuvina. Lähdin matkalle, jota en ole katunut.

Löysin runouden Joensuun Yhteiskoulun kirjastoluokasta, jossa lymysin kavereitteni kanssa viettämässä hyppytuntia. Käteeni tarttui Uuden runon kauneimmat 2 -antologia, ja sieltä Jarkko Laineen runo Tulun ja Polin lääni on punainen. Se oli sitä myöten menoa. Oivalsin, että runouskin voi olla hauskaa ja siinä voi olla tykkimeininki. Seuraavaksi tutustuin Markku Innon ja Pekka Kejosen runouteen. Ahmin kaupunginkirjaston runohyllyjä, mitä kaikkia aarteita se pitikään sisällään.

Englanninkieliseen runouteen ja Charles Bukowskiin tutustuin vasta vähän myöhemmin, kun olin jo kirjoittanut ylioppilaaksi ja tein ensimmäisiä yritelmiäni kokonaisten käsikirjoitusten kanssa. Runojani julkaistiin ensin Nuori Voima -lehdessä sekä sanomalehti Karjalaisen Aatra-kirjallisuusliitteessä. Sitten antologioissa Himo aamuisiin korsiin (NVL, 1984) ja Perillä etsiessään (Ukri, 1985). Päätin, että nyt antologiat saavat jäädä, ja seuraavaksi ilmestyy oma kirja. Sen aika oli keväällä 1994, kun esikoiseni Nauru pimeästä huoneesta (Pahan Kukka) ilmestyi. Elettiin Suomen lamavuosia ja runojen kustantaminen oli olematonta. Palo kirjailijaksi kuitenkin kyti ja ura aukeni.

Olen nyt julkaissut toistakymmentä runoteosta ja neljä romaania. Runojani on ilmestynyt käännöksinä Isossa-Britanniassa, Virossa ja Unkarissa – jopa Alaskassa. Kustantajiani ovat olleet Savukeidas, Sammakko, Enostone, Robustos sekä englantilainen Ek Zuban.

Seuraan Pohjois-Karjalan tapahtumia matkan päästä, olen mielissäni että Joensuu on virkeä yliopistokaupunki, Ilosaari- ja Ilovaarirock tunnetaan valtakunnallisesti kuten myös Suonna Kononen ja Huojuva Lato -yhtye. Ravintola Kerubi rockklubeineen ja filmifestivaaleineen on merkittävä, samoin kulttuurikapakka Sointula ja siellä järjestetyt tilaisuudet.

Unohdan nyt tahallani vanhat starat, kuten Heikki Turusen ja Tuula-Liina Variksen, etteivät he ylpisty. Kiitos Ukri!

Tapani Kinnunen 

(kuva: Jouni Koutonen / YLE)