maanantai 7. lokakuuta 2019

Kirja joka mahtuu punkkarin nahkatakin povariin


”Leimallista on lämmin, ihmisrakas yleistunnelma. Päähenkilöä ei voi olla symppaamatta.
   Päässä nykii lienee edelleen pitkälti oikeasti tapahtuneen ylöskirjaamista.
   Omilla nimillään kirjassa seikkailee melko nippu suomalaisia kirjallisuusalan ihmisiä, mutta onpa nimiä muutettukin. Vaikkapa Santeri Lieron yhdistäminen tosielämän runoilijaan Sami Liuhtoon ei ole kuitenkaan hirmu hankalaa. Tai Merja Kainalokorven kriitikko ja kirjallisuusvallankäyttäjä Mervi Kantokorpeen.”

Katkelma Päässä nykii (Robustos, 2019) -kirja-arvostelusta. Tomi Tuomaala, Keskisuomalainen.

*** 

Viikonloppu humahti Turun Kirjamessuilla. Tuli välillä mieleen Antti Hyryn romaanihenkilön tuumailut: ”…mitenkä saattoi olla niin paljon tekstiä ja niin vähän lukemista.”

Kirjoja nimittäin ilmestyy perkeleesti! Mikä lukemisen kriisi?

***

Päässä nykii

Otetaan vielä toinen katkelma Päässä nykii -kirjan verevästä arvostelusta (Keskisuomalainen 6.10.2019).

”Aika jännää: Kinnunen (s. 1962) tunnetaan parhaiten runoilijana ja hurjana esiintyjänä, jonka keikoilla herkimmät juoksevat yleisöstä karkuun. Ja viiden viime vuoden aikana häneltä on julkaistu neljä romaania.”

***

Seuraavat esiintymiset:

Helsingin Kirjamessut

Lauantaina 26.10.2019 Kustannusliike Robustoksen osasto (7g157)
–kirjailija tavattavissa klo 14.30–15.00

Varsinais-Suomen Runoviikko

Perjantaina 8.11.2019 Tuli & Savun juhlaklubi (Bar Kuka, Linnankatu 17, Turku) klo 19.00–22.00
–”En kuole kokonaan” – tribuutti Tuli & Savun toiselle päätoimittajalle Ilkka Koposelle (1973–1998)

Lauantaina 9.11.2019 Runobussi klo 18.15
–maksuton kuljetus Barker-teatterille. Matkalla esiintyy runoilija Tapani Kinnunen. Lähtö Kansallisen Kirjakaupan edestä (Linnankatu 16, Turku)

Torstaina 21.11.2019 klo 17.30–20.00 Pohjois-Karjalan Kirjailijamatinea, Muikku-Sali, Joensuun pääkirjasto


Turun Hannunniitussa 7.10.2019

Ei kommentteja: