sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

Kaunokirjallisuus edellä mennään


Tyhjensin Varissuon kirjaston vaatekaappini. Jäin vapaaksi kirjailijaksi. Katsotaan, milloin on aika taas kolkutella työvoimatoimiston ovia. Toistaiseksi keskityn kokopäiväisesti kirjoittamiseen.

Neljäs romaanini Päässä nykii (Robustos) ilmestyy syksyllä 2019. Se on jatkoa Suomi-trilogialleni. Teoksesta enemmän, kun kesä on lusittu alta.

***

Leevi Lehto siirtyi ilmavoimiin. Tapasimme ensimmäisen kerran vuosituhannen alussa, kun hän vieraili Turussa Tuli & Savu -runouslehden tuoreena päätoimittajana.

Viimeisen kerran tapasimme Helsingissä elokuussa 2018, kun Nihil Interitin entiset puheenjohtajat oli kutsuttu koolle runoustilaisuuteen Helsingin Sörnäisissä. Leevi oli jo vähän huonossa hapessa, mutta uskalsin rutistaa häntä. ”Älä kaada minua”, jäivät Leevi Lehdon viimeisiksi sanoiksi minulle.

Eikä Leeviä noin vain kaadeta, vaikka moni on yrittänyt.

Sanottakoon nyt, että runoilija ja kääntäjä Leevi Lehto on pienessä roolissa Päässä nykii -romaanissani. Toki moni muukin kirjallisuuskentän toimija siellä on – jotkut omilla ja jotkut hieman muutetuilla nimillään. Minua ei huvita tippaakaan joutua käräjöimään kirjallisista töistäni, siksi olen joissakin tapauksissa turvautunut henkilöiden alter egoihin.

***

Seuraavat keikat:

17.7.2019 Salon tori klo 12.00
4.10.2019 Turun Artukaisissa klo 16.50

Ei kommentteja: