sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Seksiä, seksiä, seksiä – Kuolemaa, Kuolemaa, Kuolemaa

Kustantaja toivoi, että olisin lukenut jonkun Julkisen eläimen (Robustos 2015) seksikohtauksista kirjamessuilla. Päädyin kuitenkin lukemaan katkelman kirjan puolivälin seutuvilta, jossa aiheena on se toinen mahdollinen: Kuolema.

---   

Ilkka Koposen kuolema aiheutti ennennäkemättömän suruaallon Turussa. Hänestä oli hyvin nopeasti muistokirjoitus Turun Sanomissa valokuvan kera. Markku Into soitti kotiini ja kyseli mitä ihmettä on tapahtunut, kun Apteekissa puhutaan, että Koponen on tehnyt itsemurhan Martti Anhavan hylkäyskirjeen takia. Into ei voinut hyväksyä, että nuoret miehet antavat niin suuren painoarvon jonkun ääliön mielipiteelle. Kerroin Ilkan aivovauriosta ja Into ymmärsi asian vähän paremmin. Turun Ylioppilaslehti teki tuoreeltaan parikin juttua, joissa muisteltiin nuorena nukkunutta runoilijalupausta. Ilkka oli voittanut valtakunnallisen Runo-Kaarina-kilpailun, minkä seurauksena Kaarinan kaupunki julkaisi hänen esikoiskokoelmansa Ovelta on riisuttu nimi syksyllä 1996. Kirjoitin kirjasta arvostelun Nuori Voima -lehteen, mutta sekä kirja että arvostelu palautettiin. Saatesanoissa luki: ”Liian marginaalista.”
    Ilkka oli pidetty myös naisten keskuudessa, mutta hänen pitkäaikainen tyttöystävänsä oli tehnyt edellisenä kesänä bänksit. Ilkka ryntäili ruusupuskiin ja repi itsensä verille. Hän hakkasi nyrkkiään betoniseiniin. Mikään ei auttanut, yhden illan jutut eivät korvanneet rakkaan ihmisen menettämistä. Erikoisuus oli vanhempi herrasmiesrunoilija, joka otti Koposen suojatikseen. Meriä seilannut, isosta kustannustalosta kenkää saanut ja sittemmin katkeroitunut vanha pieru oli lääpällään Ilkkaan. Ilkalle asian todellinen laita valkeni, kun herrasmies oli Porin reissulla alkanut runkkailla Ilkan nähden yöpaikassa.
    ”Minä tapan sen paskan!” Ilkka sanoi viimeisiksi sanoikseen tyypistä.

---  

On itse asiassa hyvin sattumanvaraista, mikä lukunäyte milloinkin valikoituu ääneen luettavaksi. Tekstin pitää sopia kulloiseenkin tilanteeseen – ja sen on samalla oltava jotenkin kirjan sisältöä kuvaava.

Julkisessa eläimessä liikutaan jonkin verran 1980-luvulla – mutta teoksen keskeiset kohdat ovat selkeästi 1990-lukua. En sano nyt enempää, ettei mene selittelyn puolelle.


”Raukka se, joka jarrua painaa!” (Pekka Kejonen) 


Ei kommentteja: