Runorakit kujalla

Kirjoitan tämän ennen kuin katson sähköpostit. Nyt mennään tajunnanvirralla. Söin perunat, makkarat ja join oluen ja portterin. Siihen loppui tajunnanvirta, otin käteeni tuoreimman Tuli&Savu-lehden, siinä on runoja Harri Nordellilta, Tony Laineelta ja Sami Liuhdolta. Olen juonut kaljaa heidän jokaisen kanssa.

Repesin siinä kohtaa, missä herra Liuhto kirjoittaa: ”Aurinko paistaa (ulkona). Mietin tuossa Jari Tervoa, että häntä olisi hauska vetää turpaan. En minä kuitenkaan vetäisi, vaikka melko oletettavasti voittaisin hänet tappelussa.”

Se on runosta, Harri Nordell taas on sanonut karsivansa runoistaan kaiken huumorin pois, Tony Laine kirjoittaa runonsa jonnekin Liuhdon ja Nordellin välimaastoon.

Järjestin Sami Liuhdon kanssa Turun Runoseminaarin 2011. Oli siinä muitakin mukana, mutta pidättäydytään nyt olennaisessa: seminaari on videoitu ja se on tallessa muistitikulla. Jos jostain löytyy taho, joka on kiinnostunut litteroimaan tapahtuman, tikku annetaan lainaksi.

Viikonloppuna on Turussa Ilmiö-festivaali. Olen mukana tapahtumassa räppäri Dxxxa D:n ja runoilija Harri Hertellin kanssa. Meille on varattu esiintymislava lauantaina reiluksi tunniksi klo 18.00 alkaen. Ohjelmanumeromme nimenä on Runorakit kujalla.

Shefki Kuqin näköinen bussikuski

Helsingin Sanomissa (5.7.2013) oli ihan asiallinen arvostelu Haitin runoista. Sen voi jokainen googlettaa netistä, joten annan sen elää omaa elämäänsä. Totean vain, että minulla on ihan omat saappaat eikä Hemingwayn tai Bukowskin. Siihen runokokoelmani esipuheen kirjoittaja, virolainen runoilija Jürgen Rooste ystävällisessä kirjoituksessaan myös viittaa.

Kaikki arvostelut eivät kuitenkaan tule verkkomaailmaan. Löysin kirjaston työntekijän ystävällisellä avustuksella seuraavan erinomaisen kirjoituksen. Siitä voidaan repiä ajatuksia seuraavaksi. Hyvät naiset ja herrat – Salon Seudun Sanomien arvostelu kokonaisuudessaan vieraananne!

***

Shefki Kuqin näköinen bussikuski

TOMMI AITIO

Tapani Kinnunen: Haitin runot. Savukeidas. 64 s. 14 e.

Haitin runojen saatesanoissa Jürgen Rooste kirjoittaa, että Tapani Kinnusen runoihin on helppo päätyä henkilöhahmoksi.

Totta, riittää että on ”Lemmy Kilmisterin näköinen karju” tai "Cary Grantin näköinen kaverini” tai ”Shefki Kuqin näköinen bussikuski”. Sekin auttaa jos sattuu olemaan taitava jalkapallon pelaaja.

Pelkkä yhdennäköisyys Deborah Harryn kanssa tuskin vielä riittää, sillä Tapani Kinnunen on kohdannut turkulaisella nakkikopilla myös aidon asian, ja kirjoittanut siitä uusimpaan kokoelmaansa oikein kauniin muistelon Blondiesta, huulipunasuudelmasta ja makkaraperunoista.

Haitin runoissa, niin kuin Kinnusen lauseissa aina, maistuu runoilijan oma elämä ja sen arkiset sattumukset. Ajetaan bussilla, piipahdetaan kapakissa, kohdataan jänniä tyyppejä. Tamperelaisen runoilijan kanssa syödään porilaiset Turussa.

Eeppisten mittasuhteiden tavoittelusta Kinnusta ei sovi syyttää ellei sellaiseksi sitten lasketa suhteellisen vapaamuotista assosiointia, kuten viikatemiehen kohtaamista ruosteisen Mersun takapenkillä.

Tapani Kinnunen on vaikuttava karaktääri turkulaisessa runoskenessä. Hän langettaa pitkän ja peittävän varjon, jonka suojissa moni muukin, mahdollisesti vähäisempi lahjakkuus kokeilee onneaan kaupungin katujen kovanaamarunoilijana.

Kinnusen opetuslapset eivät aina kuitenkaan ymmärrä, että ollakseen uskottava kovanaama pitää kyetä myös herkistelemään. Pelkkä pyssykuvastoon ja väkivaltaan ynnä päihteisiin takertuminen kaventaa aihemaailman ja tekee runoilijasta ressukan. Pitää ymmärtää myös elämän kauneimpia asioita, kuten Debbie Harrya ja makkaraperunoita.

(Salon Seudun Sanomat 26.4.2013)