tiistai 10. huhtikuuta 2018

Jouni Mömmö ja Mana Mana

Olikohan se joulukuuta 1982, kun joensuulaisessa Shemeikka-ravintolassa Ismo Alanko, Jukka Orma, Jouko Hohko ja Affe Forsman hyppäsivät varoittamatta soittokamojen taakse ja vetivät sukkana Tuulelta vastauksen saan ja muita tulevia Sielun Veljien klassikoita. Yllätyskeikka kesti ehkä vartin. Sitten Jouni Mömmö meni kitaransa kanssa lattian tasalle rakennettuun esiintymispaikkaan ja veti sekavia lauluja: biisit vaihtuivat toiseksi soittajan itsekään huomaamatta, tempo nopeutui ja hidastui, laulu oli hyvin epämääräistä – Mömmö osasi ottaa instrumentista muutaman soinnun, mutta soitto oli rämpytystä. Hän oli kaupungin oma poika, joka mielellään roudaili bändejä. Nyt hän pyöri Ismo Alangon kehitteillä olevan kokoonpanon ympärillä – Ismo oli hajottanut maan suosituimman yhtyeen Hassisen Koneen aiemmin samana vuonna.
    Ravintolaillan päätteeksi Mömmö kantoi minut selässään Shemeikan raput alas, siinä oli ollut jotain vitsailua sitä ennen. Aamuyön puolella maestro ilmestyi vielä nakkikioskille ja pyysi jokaiselta paikalla olleelta markkaa, jotta voisi ottaa taksin kotiinsa. Harvalla oli siinä vaiheessa enää markka, joten Mömmö painui yöhön. Yritin seuraavalla tapaamisella moikata heppua, mutta hänen katseensa harhaili. Huhuttiin että hän kävi lataamossa ottamassa hoitoja, joku lauloi että Mömmö kuuli ääniä. Sitten näin hänet liftaamassa Jyväskylän Puistokadulla ja ajamassa tandemilla Turun jokirannassa. Viimeinen havaintoni on kesältä 1991, kun Mömmö oli Pasi Raappanan bändin keikalla Turun Iskerissä. Panin merkille hänen Iron Maiden -teepaitansa. Katse leijaili katonrajassa.
    Noiden tapahtumien väliin mahtuu Jouni Mömmön historia Silmienvaihtajat ja Mana Mana -yhtyeissä. Jälkimmäinen levytti kotimaisen raskaan rockin klassikko-LP:n Totuus palaa. Kiitos asiasta kuuluu pitkälti Otra Romppaselle, joka sai Mömmön biisiaihiot toimimaan. Otran kitarointi on oma lukunsa, Mana Mana toimi kitarataiteilijan sovitusten ja pyörteisten kitaravallien ansiosta. Melodiat ja vastamelodiat – Jarkko Martikainen sanoisi sen kauniimmin.
    Kaikki tämä palautui mieleeni, kun luin H. S. Arkon mainion Totuus palaa. Jouni Mömmön maailma -kirjan (Like, 2018). Se on suositeltava teos, jossa ei liikaa romantisoida päähenkilön henkistä tilaa: kun psyykkisesti epävakaa persoona alkaa vetää LSD:tä ja muita huumeita, on vaikea sanoa oliko muna ennen kanaa. Luulen, että Mömmön persoona oli hajalla jo ennen sen lopullisesti hajottaneita päihdetrippejä.
    Mitä minulle jäi käteen Mömmöstä muuta kuin Totuus palaa -LP? Ainakin Kevin Coyne -rintamerkki, jonka Jouni Mömmön sisko minulle välitti. Outi kertoi, että hän oli alun perin saanut napin veljeltään, joka sai sen Joensuun Urheilutalossa keikalla olleelta Kevin Coynelta. Myöhemmin ajattelin, josko merkki sittenkin oli kulkeutunut minulle Outin toisen veljen eli Antin kautta… eipä tuolla niin väliä.

Turun Hannunniitussa 10.4.2018


1 kommentti:

Maria kirjoitti...

Oi, pidän tästä suuresti. Hienosti kirjoitettu.:)