Ilmestyyhän kirja-arvostelujakin

Männä syksynä ilmestyneestä yhdeksännestä runokokoelmastani Ranskalainen suudelma on ilmestynyt arvostelut Turun Sanomissa, Karjalaisessa, Kauppalehti Optiossa, Kiiltomadossa – ja nyt viimeksi Demokraatissa. Matti Saurama on seurannut uraani esikoisestani Nauru pimeästä huoneesta (1994) lähtien, hän on kirjoittanut arvostelut kaikista julkaistuista kirjoistani Demariin eli nykyiseen Demokraattiin. Nostan hattua, tähän ei Pravda pysty.

Reuhurunoilija Kinnusen ryhdikäs tasaantuminen

KIRJAT

Tapani Kinnunen: Ranskalainen suudelma

Runoja, 63s., Savukeidas

Tapani Kinnusen runoilijakuva saa uusimmassa teoksessa uutta väriä. Avautuminen on muutakin kuin paljastelua.

Kokoelman runoissa on usein selkeä juoni tai henkilökuva, tapahtumat juoksevat kohti viimeisiä rivejä. Silti säejono ei ole kuivettunut tai joutava. Kinnunen on löytänyt itsestään maltillisen suoraanpuhujan.

Tekijällä on entistä avoimempi huumorinhäive kasvoilla. Miellyttävyys ei riko karskin miehen en face -kuvaa. Ote ulottuu aina hassutteluun asti, kuten kirjailija Dan Fantea seurattaessa.

Pysäytyskuviksikin Kinnusen runoja voisi kutsua. Niissä on tehokas päätössäe. Lukijalle tulee mietittävää, kun henkilöt tai henkilö tai tapahtuma saavat yhteenvedon. Ollaan kaukana itsetehoisesta nostatuksesta, runon päätössanat kun eivät ole pakollinen kuittaus tai väkisinmaattu laveri.

Elävyys ja irtonaisuus on uutta Kinnusen runoasussa. Inhimillinen elämä saa runoissa arvoisensa kehykset. Tavanomaisuus nousee esille, vahvuus ei pysähdy hauikseen tai pisteleviin sanapiikkeihin. Hyvästä esimerkistä käy kahden blondin junakeskustelu tulevasta illasta.

Kinnusen kuvakulmat ja metaforaviittaukset osuvat nyt paremmin kuin koskaan. Turhan puristelun aika on ohi, tekijä luottaa yhtä lailla sanan itselliseen etenemiskykyyn kuin lahjakkuuteensa. Joskus ohikiitävän runon piirre muistuttaa lukijaa piankin sivun kääntämisen jälkeen.

Tekijän oma elämä on edelleen runon fokuksessa vahvana, mutta nyt Kinnunen tuntuu uskovan siihen ilman ylenmääräistä kohkaamista ja keinotekoistakin ekshibitionismiä. Ja kas, voima siitä vain kasvaa.

Matka, olkoonkin kulunut metafora, on myös Kinnusen runon kantava piirre. Hän astuu surutta yli rajojen, mutta ei tee siitä sen suurempaa huomiota. Materiaalia vain, kulkeminen on erinomainen sytyke.

Loppuosan luku ulkomailta on kuin tiivistejuice. Runo puristuu muutamaan terävästi poreilevaan purkitukseen.

Suomi-runossa kotimaa värjäytyy lämpimästi ulkomaalaisen miehen ja runominän välisessä keskustelussa. Vinoilusta ei ole hiventäkään, huolimatta ymmärtämisongelmista tai asioiden reippaasta karkaamisesta käsistä.

Yksi keskeinen piirre on sympatia kuvattavia kohtaan. Sitähän Kinnunen on aina osoittanut, mutta nyt erityisen näyttävästi. Se taas tarkoittaa sitä, että kun itse vetäytyy ja jättäytyy taaemmas, runo saa uutta kantavuutta. Myötätuntoisuus kerronnan kohteisiin on kestävää, oppinut tekijä ei lankea banaliteetteihin tai kompastu (enää) ylisanoihin.

Idolitkin saavat mannaa osakseen, kun minä painaltaa Genesiksen konsertin jälkilöylyihin. Siinä tulevat esille tekijän mielenlaadun uudesti heränneet piirteet, hyökkäämättömyys ja tyhjän itsekorostuksen hylkääminen. Mies toteaa ainutkertaisesta kokemuksesta vain, ”ettei meitä kotona kukaan usko”.

Samaa jännää kohteliaisuutta (juuri sitä totisinta itsevarmuutta) voi tavata muidenkin runoissa vastaantulevien henkilöiden kohdalla. Päähenkilö ei todellakaan ole korostetun ylivertainen, runo antaa auliisti tilaa toiselle. Kinnunen on niissä kohdin tarkka havainnollistaja, asioiden ja luonteenpiirteiden muistiinmerkitsijä.

Yksi keskeinen asia vielä Ranskalaisessa suudelmassa on suhde kotikaupunkiin. Turku elää runoilijassa ja elättää runoilijaa. Kokoelman lopussa on rakkaudentunnustus Riikalle, vaimolle. Kaunis on lähellä, kunhan sen vain huomaa.

Tapani Kinnusen kokoelma on uudesti herättävä omakuva, kaikkinensa, sairauksineenkin. Kuvakirjaa on miellyttävä selata, siihen uppoutuu kuin huomaamatta. Sivuille pysähtyy ja palaa tuon tuosta takaisin.

Runojen sarjasta koostuu värikäs, peräti ystävällinen rapsodia. Silti se on kaikkea muuta kuin naiivi tai ryhditön. Siinä on tervettä itsetuntoa ja voimaa.

”Olen menestynyt raskaan sarjan runoilija”, toteaa tekijä itsestään. Totta, ainakin toinen puoli. Pienestäkin ja kevyen tuntuisesta saa suurta. Kyse on sanottavan painosta.

Matti Saurama

https://demokraatti.fi/reuhurunoilija-kinnusen-ryhdikas-tasaantuminen/  

Kirja saatavilla kustantajan verkkokaupassa

http://www.savukeidas.com/tuote/tapani-kinnunen-ranskalainen-suudelma/  

sekä hyvin varustetuista kirjakaupoista ja kirjastoista kautta maan.

Turun Hannunniitussa 18.3.2017

Runo nousee lavalle ja hikoilee

Luin ensimmäisen kerran runojani yleisölle 1980-luvun alussa kirjastossa Joensuussa. Minulla oli kokoelman verran valmiita runoja ja isot kierrokset suuren kustantamon kanssa. Kävin lounaalla Bulevardilla.

Runoja ei koskaan julkaistu. Ne menestyivät valtakunnallisissa kirjoituskilpailuissa, mutta jäivät Nuoren Voiman, Karjalaisen ja parin antologian sivuille. Esiinnyin Nuorison Taidetapahtuman 1983 palkintoleirin juhlassa paiskoen yleisöä tyhjillä oluttölkeillä, olin turhautunut. Olin kuin yhden miehen kävelevä punkbändi, joka haistatti paskat kaikille.

Kymmenen vuotta myöhemmin julkaisin esikoiseni Nauru pimeästä huoneesta (Pahan Kukka 1994) ja päätin painaa homman läpi. Kokoelmaa seurasivat Tupakoiva munkki (Pahan Kukka 1996) ja Show Time (Sammakko 1998). Olin aloittanut kovan keikkailun runojeni kanssa, maine kasvoi. Sammakon Seppo Lahtinen lakkasi puhumasta minulle, ja jouduin vaihtamaan kustantamoa. Julkaisin Alaskan runot (Enostone 2001), mutta olin jo aloittanut yhteistyöni Ville Hytösen ja Savukeidas-kustantamon kanssa. Pyhä kankkunen ilmestyi kyseiseltä kustantamolta 2004. Sen jälkeen kaikki kotimaassa julkaistut runokokoelmani ovat tulleet Savukeitaalta.

Pieneen muisteloon minut kirvoitti Harri Hertellin kokoama Lavaruno-opas (Savukeidas 2017), jonka julkistustilaisuus on Café Mascotissa Helsingissä 23.3.2017. Olen yhtenä monista stagella tuossa iltatilaisuudessa.

https://allevents.in/helsinki/poetry-jam-233/1285423828210713 

Aiheesta ennakkoon Yle Radio 1 Kultakuume (ohjelma kuunneltavissa linkistä):

http://areena.yle.fi/1-3889101 

--- 

Café Mascot (Neljäs linja 2, Helsinki) torstaina 23.3.2017. Vapaa pääsy!

Illan arvioitu esiintymisaikataulu

18-19 Aleksis Salusjärvi ja Harri Hertell keskustelevat Lavaruno-oppaasta 
19.00-19.15 dj Jatsi-J
19.15-19.25 M.A. Numminen pitää avajaispuheen
19.25-19.40 Kasper Salonen
19.40-19.55 Elsa Tölli
19.55-20.10 Sipulijaska
20.10-20.25 dj Jatsi-J
20.25-20.40 Aura Nurmi
20.40-20.55 Pihla Heikintytär
20.55-21.10 Harri Hertell
21.10-21.25 dj Jatsi-J
21.25-21.40 Pietari 
21.40-21.55 Tapani Kinnunen
21.55-22.10 dj Jatsi-J
22.10-22.25 Dxxxa D
22.25-22.40 Illmari
22.40-01.30 dj Jatsi-J 

Juoru-ukkoja ja asiallisia ämmiä

Käyn baareissa oikeastaan vain työasioissa. Eilen olin turkulaisessa Kuka-baarissa antamassa pisteitä Levyraadissa. Virallisen osuuden jälkeen istuin iltaa kirjailijaseurassa. Oli hauskaa iskeä juttua ja kuulla mehevimmät juorut – sellaisia kirjailijat ovat: juoru-ukkoja.

Minä olen tietysti pahin kaikista. Kerroin esimerkiksi, että X pani Y:tä, eikä Z sen takia saanut kustannussopimusta Ö:hön.

Kirjalliset kuviot ovat Suomessa pienet. Ne ovat pienet kaikkialla. Olennaisia asioita on turha salata, ne tulevat kuitenkin ilmi.

Toiset pääsevät traumaattisista kokemuksista helpommin yli kuin toiset – oli kyse sitten siipan uskottomuudesta tai kaverin kirjoittamasta murskakritiikistä valtakunnan ykköslehteen.

Miten tulla ihmisten kanssa toimeen ja pysyä ihmisenä, se on se yhtälö joka jokaisen on ratkaistava omassa päänupissaan. Jotkut keksivät ratkaisun itse, jotkut tarvitsevat kavereiden vertaistukea tai terapiaa. Jotkut ampuvat aivonsa seinälle.

---

Seuraavat kirjalliset esiintymiset:

12.3.2017 Sinisen hämärän kirjallinen iltapäivä (Turkuseuran Möötti-Sali, Brinkkalan talo, Vanha Suurtori 3, Turku)

http://menovinkit.ts.fi/?kk=106030 

23.3.2017 Lavaruno-opas julkkarit (Café Mascot, Neljäs linja 2, Helsinki)

31.3.2017 Kirjailijayhdistysten Talvipäivien iltatilaisuus (Jazzklubi Monk, Humalistonkatu 3, Turku)

http://www.monk.fi/ 

11.4.2017 Runöklubi (Bar Ö, Linnankatu 7, Turku)

https://www.facebook.com/oebarcafe/ 

4.5.2017 Helsinki (tiedot tarkentuvat myöhemmin)