Tavoitteeni on julkaista lähivuosina vielä yksi
runokokoelma ja yksi kertomuskirja eli romaani.
Runokokoelma ilmestyy syksyllä 2020, ja kustantaja
tiedottaa siitä tarkemmin.
Romaanin teemoja ovat metoo-kampanja – sekä uhrien
että seksuaalisten häiritsijöiden näkökulmasta – rakenteellinen väkivalta sekä
jalkapallokulttuuri lieveilmiöineen.
Jotenkin noin. Katsotaan miten kieli vie ja
tapahtumat etenevät. En ole vielä luvannut sisältötakuuta.
***
Pohjois-Karjalan Kirjailijayhdistys Ukri ry.
palkitsi minut Vuoden Kynällä.
Alla puhe, jonka pidin tunnustuspalkinnon
luovutuksen yhteydessä Joensuun pääkirjaston Muikku-salissa 21.11.2019.
***
Ukrin Vuoden Kynä – Äntligen!
Asuin Join kaupungissa elämäni alun merkitykselliset
20 vuotta. Toinen tärkeä paikka Pohjois-Karjalassa minulle oli Rääkkylä, siellä
oli mummolani. Olen kirjoittanut sekä Joensuusta että Rääkkylästä viime vuosina
julkaistuissa kirjoissani. Suomi-romaanitrilogiasta kolmannes sijoittuu
Karjalan laulumaille.
Ennen kuin karkasin kaupungista, ehdin liittyä
kirjailijayhdistys Ukri ry:hyn, se oli henkireikä, jossa sain tavata
julkaisseita kirjailijoita. Tiesin itse jo silloin, että minustakin tulee
sellainen. Olin kuitenkin tieni alussa, maailman valot vilkkuivat ja torvet
tööttäsivät kutsuvina. Lähdin matkalle, jota en ole katunut.
Löysin runouden Joensuun Yhteiskoulun
kirjastoluokasta, jossa lymysin kavereitteni kanssa viettämässä hyppytuntia.
Käteeni tarttui Uuden runon kauneimmat 2
-antologia, ja sieltä Jarkko Laineen runo Tulun
ja Polin lääni on punainen. Se oli sitä myöten menoa. Oivalsin, että
runouskin voi olla hauskaa ja siinä voi olla tykkimeininki. Seuraavaksi
tutustuin Markku Innon ja Pekka Kejosen runouteen. Ahmin kaupunginkirjaston
runohyllyjä, mitä kaikkia aarteita se pitikään sisällään.
Englanninkieliseen runouteen ja Charles Bukowskiin
tutustuin vasta vähän myöhemmin, kun olin jo kirjoittanut ylioppilaaksi ja tein
ensimmäisiä yritelmiäni kokonaisten käsikirjoitusten kanssa. Runojani
julkaistiin ensin Nuori Voima -lehdessä sekä sanomalehti Karjalaisen Aatra-kirjallisuusliitteessä.
Sitten antologioissa Himo aamuisiin
korsiin (NVL, 1984) ja Perillä
etsiessään (Ukri, 1985). Päätin, että nyt antologiat saavat jäädä, ja
seuraavaksi ilmestyy oma kirja. Sen aika oli keväällä 1994, kun esikoiseni Nauru pimeästä huoneesta (Pahan Kukka)
ilmestyi. Elettiin Suomen lamavuosia ja runojen kustantaminen oli olematonta.
Palo kirjailijaksi kuitenkin kyti ja ura aukeni.
Olen nyt julkaissut toistakymmentä runoteosta ja
neljä romaania. Runojani on ilmestynyt käännöksinä Isossa-Britanniassa, Virossa
ja Unkarissa – jopa Alaskassa. Kustantajiani ovat olleet Savukeidas, Sammakko,
Enostone, Robustos sekä englantilainen Ek Zuban.
Seuraan Pohjois-Karjalan tapahtumia matkan päästä,
olen mielissäni että Joensuu on virkeä yliopistokaupunki, Ilosaari- ja
Ilovaarirock tunnetaan valtakunnallisesti kuten myös Suonna Kononen ja Huojuva
Lato -yhtye. Ravintola Kerubi rockklubeineen ja filmifestivaaleineen on
merkittävä, samoin kulttuurikapakka Sointula ja siellä järjestetyt tilaisuudet.
Unohdan nyt tahallani vanhat starat, kuten Heikki
Turusen ja Tuula-Liina Variksen, etteivät he ylpisty. Kiitos Ukri!
Tapani Kinnunen
(kuva: Jouni Koutonen / YLE)
