torstai 19. joulukuuta 2019

Vuosi 2020 on kulman takana


Tyttö: ”Mitä sinä toivot tulevaisuudelta?”
Poika: ”Että minusta tulee alkoholisti ja osa maailmankirjallisuutta.”
Tyttö jättää pojan sateeseen. Kumpaakaan ei naurata.

***  

Tuo tapahtui 1980-luvun alussa. En mene henkilöiden nimiin.

Vuosi 2019 alkaa olla paketissa, kohta joululaulut soivat joka tuutista.

”Porot sisään laukkaavat, kaiken vihreen haukkaavat”, lauloi M. A. Numminen Jarkko Laineen sanoin Joulupukki puree ja lyö -kappaleessa 1971. Levytys on LP-levyltä Joulupukin juhannusyö. Siinä on muitakin hyviä biisejä. Yleisesti ottaen en erityisemmin välitä joululauluista.

John Lennonin ja Yoko Onon Happy Xmas (War Is Over), Sladen Merry Xmas Everybody ja Poguesin ja Kirsty MacCollin Fairytale of New York ovat iloisia poikkeuksia – ja onhan niitä muitakin, kun alkaa miettiä.

***

2019 oli minulle Päässä nykii -romaanin ilmestymisen vuosi. Kivoja arvosteluja sekä Pohjois-Karjalan Kirjailijayhdistys Ukri ry:n Vuoden kynä -tunnustuspalkinto.




Yllä olevat linkit eivät muistaakseni ole aiemmin olleet blogissani.

Ja kirjan voi hankkia kirjakaupasta tai kätevimmin suoraan kustantajalta:


Turun Hannunniitussa 19.12.2019


Kuvahaun tulos haulle tapani kinnunen vuoden kynä ukri

perjantai 22. marraskuuta 2019

Sauna, viina ja Vuoden kynä -juhlapuhe


Tavoitteeni on julkaista lähivuosina vielä yksi runokokoelma ja yksi kertomuskirja eli romaani.

Runokokoelma ilmestyy syksyllä 2020, ja kustantaja tiedottaa siitä tarkemmin.

Romaanin teemoja ovat metoo-kampanja – sekä uhrien että seksuaalisten häiritsijöiden näkökulmasta – rakenteellinen väkivalta sekä jalkapallokulttuuri lieveilmiöineen.

Jotenkin noin. Katsotaan miten kieli vie ja tapahtumat etenevät. En ole vielä luvannut sisältötakuuta.

*** 

Pohjois-Karjalan Kirjailijayhdistys Ukri ry. palkitsi minut Vuoden Kynällä.


Alla puhe, jonka pidin tunnustuspalkinnon luovutuksen yhteydessä Joensuun pääkirjaston Muikku-salissa 21.11.2019.

***


Ukrin Vuoden Kynä – Äntligen!


Asuin Join kaupungissa elämäni alun merkitykselliset 20 vuotta. Toinen tärkeä paikka Pohjois-Karjalassa minulle oli Rääkkylä, siellä oli mummolani. Olen kirjoittanut sekä Joensuusta että Rääkkylästä viime vuosina julkaistuissa kirjoissani. Suomi-romaanitrilogiasta kolmannes sijoittuu Karjalan laulumaille.

Ennen kuin karkasin kaupungista, ehdin liittyä kirjailijayhdistys Ukri ry:hyn, se oli henkireikä, jossa sain tavata julkaisseita kirjailijoita. Tiesin itse jo silloin, että minustakin tulee sellainen. Olin kuitenkin tieni alussa, maailman valot vilkkuivat ja torvet tööttäsivät kutsuvina. Lähdin matkalle, jota en ole katunut.

Löysin runouden Joensuun Yhteiskoulun kirjastoluokasta, jossa lymysin kavereitteni kanssa viettämässä hyppytuntia. Käteeni tarttui Uuden runon kauneimmat 2 -antologia, ja sieltä Jarkko Laineen runo Tulun ja Polin lääni on punainen. Se oli sitä myöten menoa. Oivalsin, että runouskin voi olla hauskaa ja siinä voi olla tykkimeininki. Seuraavaksi tutustuin Markku Innon ja Pekka Kejosen runouteen. Ahmin kaupunginkirjaston runohyllyjä, mitä kaikkia aarteita se pitikään sisällään.

Englanninkieliseen runouteen ja Charles Bukowskiin tutustuin vasta vähän myöhemmin, kun olin jo kirjoittanut ylioppilaaksi ja tein ensimmäisiä yritelmiäni kokonaisten käsikirjoitusten kanssa. Runojani julkaistiin ensin Nuori Voima -lehdessä sekä sanomalehti Karjalaisen Aatra-kirjallisuusliitteessä. Sitten antologioissa Himo aamuisiin korsiin (NVL, 1984) ja Perillä etsiessään (Ukri, 1985). Päätin, että nyt antologiat saavat jäädä, ja seuraavaksi ilmestyy oma kirja. Sen aika oli keväällä 1994, kun esikoiseni Nauru pimeästä huoneesta (Pahan Kukka) ilmestyi. Elettiin Suomen lamavuosia ja runojen kustantaminen oli olematonta. Palo kirjailijaksi kuitenkin kyti ja ura aukeni.

Olen nyt julkaissut toistakymmentä runoteosta ja neljä romaania. Runojani on ilmestynyt käännöksinä Isossa-Britanniassa, Virossa ja Unkarissa – jopa Alaskassa. Kustantajiani ovat olleet Savukeidas, Sammakko, Enostone, Robustos sekä englantilainen Ek Zuban.

Seuraan Pohjois-Karjalan tapahtumia matkan päästä, olen mielissäni että Joensuu on virkeä yliopistokaupunki, Ilosaari- ja Ilovaarirock tunnetaan valtakunnallisesti kuten myös Suonna Kononen ja Huojuva Lato -yhtye. Ravintola Kerubi rockklubeineen ja filmifestivaaleineen on merkittävä, samoin kulttuurikapakka Sointula ja siellä järjestetyt tilaisuudet.

Unohdan nyt tahallani vanhat starat, kuten Heikki Turusen ja Tuula-Liina Variksen, etteivät he ylpisty. Kiitos Ukri!

Tapani Kinnunen 




Runoilija Tapani Kinnunen kertoo kevään herättävän luonnon lisäksi ihmisen aistit ja vietit.

(kuva: Jouni Koutonen / YLE) 

keskiviikko 23. lokakuuta 2019

Ilmestyskirjan peto


Pistäydyn Helsingin Kirjamessuilla lauantaina 26.10.2019. Olen tavattavissa Kustannusliike Robustoksen pöytäpaikalla klo 14.30–15.00.

Tarkka osoite on: 7g157.

Päässä nykii -kirjaa on tietysti tiskissä myytävänä ja selailtavana.

***

Turun Sanomat (16.8.2019) kirjasta:

Jos runoudella menee huonosti, ei sitä romaanissa jäädä surkuttelemaan. Jotta menisi paremmin, järjestetään Runoseminaari vuoden 1962 malliin.

Niin oikeastikin tapahtui, Turussa vuonna 2011. Kinnunen oli yksi puuhamiehistä, kuten hänen alter egonsa Topias Kettunen romaanissa. Runouden maailmaa romaani pöyhii muutenkin. Joitakuita näkökulma saattaa jopa närästää.

Matti Pulkkisen kuuluisan lauseen mukaan romaani on kuin sika, se syö kaiken. Kinnusella syö. Kirjallisuudeksi muuttuu runoseminaarin ohella moni muukin asia, sairastumisia myöten.”

(Kimmo Rantanen)


***

Keskisuomalainen (6.10.2019) ja Karjalainen (11.10.2019) kirjasta:

Päässä nykii on edeltäjiensä tapaan punk-romaani. Lause on lyhyttä. Ei paljon selitellä. Asioita tapahtuu ja ne kerrotaan, suoraan. Yy kaa koo, vilpittömän oloisesti.

Parhaimmillaan Päässä nykii on, kun se kertoo lähelle nykyaikaa sijoittuvista tapahtumista. Sitä vetävämpää, mitä enemmän läsnä on viinanjuonti ja sekoillaan runoseminaareissa.

– – –

Leimallista on lämmin, ihmisrakas yleistunnelma. Päähenkilöä ei voi olla symppaamatta.

Päässä nykii lienee edelleen pitkälti oikeasti tapahtuneen ylöskirjaamista.

Omilla nimillään kirjassa seikkailee melko nippu suomalaisia kirjallisuusalan ihmisiä, mutta onpa nimiä muutettukin.”

(Tomi Tuomaala) 



*** 

Kirjan voi tilata linkistä:


Kuvahaun tulos haulle tapani kinnunen päässä nykii

maanantai 7. lokakuuta 2019

Kirja joka mahtuu punkkarin nahkatakin povariin


”Leimallista on lämmin, ihmisrakas yleistunnelma. Päähenkilöä ei voi olla symppaamatta.
   Päässä nykii lienee edelleen pitkälti oikeasti tapahtuneen ylöskirjaamista.
   Omilla nimillään kirjassa seikkailee melko nippu suomalaisia kirjallisuusalan ihmisiä, mutta onpa nimiä muutettukin. Vaikkapa Santeri Lieron yhdistäminen tosielämän runoilijaan Sami Liuhtoon ei ole kuitenkaan hirmu hankalaa. Tai Merja Kainalokorven kriitikko ja kirjallisuusvallankäyttäjä Mervi Kantokorpeen.”

Katkelma Päässä nykii (Robustos, 2019) -kirja-arvostelusta. Tomi Tuomaala, Keskisuomalainen.

*** 

Viikonloppu humahti Turun Kirjamessuilla. Tuli välillä mieleen Antti Hyryn romaanihenkilön tuumailut: ”…mitenkä saattoi olla niin paljon tekstiä ja niin vähän lukemista.”

Kirjoja nimittäin ilmestyy perkeleesti! Mikä lukemisen kriisi?

***

Päässä nykii

Otetaan vielä toinen katkelma Päässä nykii -kirjan verevästä arvostelusta (Keskisuomalainen 6.10.2019).

”Aika jännää: Kinnunen (s. 1962) tunnetaan parhaiten runoilijana ja hurjana esiintyjänä, jonka keikoilla herkimmät juoksevat yleisöstä karkuun. Ja viiden viime vuoden aikana häneltä on julkaistu neljä romaania.”

***

Seuraavat esiintymiset:

Helsingin Kirjamessut

Lauantaina 26.10.2019 Kustannusliike Robustoksen osasto (7g157)
–kirjailija tavattavissa klo 14.30–15.00

Varsinais-Suomen Runoviikko

Perjantaina 8.11.2019 Tuli & Savun juhlaklubi (Bar Kuka, Linnankatu 17, Turku) klo 19.00–22.00
–”En kuole kokonaan” – tribuutti Tuli & Savun toiselle päätoimittajalle Ilkka Koposelle (1973–1998)

Lauantaina 9.11.2019 Runobussi klo 18.15
–maksuton kuljetus Barker-teatterille. Matkalla esiintyy runoilija Tapani Kinnunen. Lähtö Kansallisen Kirjakaupan edestä (Linnankatu 16, Turku)

Torstaina 21.11.2019 klo 17.30–20.00 Pohjois-Karjalan Kirjailijamatinea, Muikku-Sali, Joensuun pääkirjasto


Turun Hannunniitussa 7.10.2019

lauantai 28. syyskuuta 2019

Päässä nykii kirjamessuilla


Tulevia esiintymisiä:

Turun Kirjamessut

Perjantaina 4.10.2019 A-halli, Fiore-lava klo 16.50–17.10.
–keskustelua Päässä nykii -romaanista

Lauantaina 5.10.2010 Kallas klo 14.30–15.15
–Varsinais-Suomen Runoviikko esittää: Runokimara!


***

Helsingin Kirjamessut

Lauantaina 26.10.2019 Kustannusliike Robustoksen osasto 7g157
–kirjailija tavattavissa klo 14.00–15.00





(Kuva: Esa Hirvonen)

perjantai 6. syyskuuta 2019

Pönttö sekaisin


Vaihdan tietokoneen, jolla työskentelen päivittäin. Mietin parasta vaihtoehtoa: uusi pönttökone vai kannettava ja siihen telakka-systeemi?

Hyviä vinkkejä otan vastaan.

Kuulin telakkakuviosta nuoruuteni parhaalta frendiltä, joka oli jättänyt päivätyönsä suuressa kustannustalossa ja ryhtynyt yrittäjäksi.

Näin maailma Joensuun poikiaan heittelee!

*** 

Seuraava julkinen esiintymiseni on Turun Kirjamessuilla perjantaina 4.10.2019 klo 16.50–17.10. A-hallin Fiore-lava.

”Turkulaiskirjailijan Suomi-trilogia jatkuu, tallentaen kotimaista kirjallisuushistoriaa elämäkerrallisesta näkökulmasta. Haastattelijana Jouni Lehtinen. Ohjelmatuottaja: Robustos.”


***  

Jos runoudella menee huonosti, ei sitä romaanissa jäädä surkuttelemaan. Jotta menisi paremmin, järjestetään Runoseminaari vuoden 1962 malliin.

Niin oikeastikin tapahtui, Turussa vuonna 2011. Kinnunen oli yksi puuhamiehistä, kuten hänen alter egonsa Topias Kettunen romaanissa. Runouden maailmaa romaani pöyhii muutenkin. Joitakuita näkökulma saattaa jopa närästää.

Matti Pulkkisen kuuluisan lauseen mukaan romaani on kuin sika, se syö kaiken. Kinnusella syö. Kirjallisuudeksi muuttuu runoseminaarin ohella moni muukin asia, sairastumisia myöten.

Ehkä Kinnuselle kävi kuten sydänleikkauksensa dekkariin sijoittaneelle Kari Levolalle: kokemus pitää kirjoittaa itsestä pois.

Romaanin henkilöhahmotkin ovat elävästä elämästä. Monet esiintyvät oikeilla nimillään. Osa fiktiivisen nimen taakse kätketyistä on helposti yhdistettävissä todellisiin ihmisiin.

Mutta romaani on romaani. Ei sitä tule lukea raporttina kirjoittajansa elämästä, eikä pitää henkilöhahmojen edesottamuksia totuuksina. Totuus on häilyvää ja usein näkökulmakysymys.”

(katkelma Päässä nykii -romaanini arvostelusta Turun Sanomissa 16.8.2019. Kirjoittanut Kimmo Rantanen)


***

Kirja on myytävänä kaikissa nettikirjakaupoissa ja hyvin varustetuissa kivijalkakirjakaupoissa.

Turussa Päässä nykii kannattaa ostaa Kansallisesta Kirjakaupasta (Linnankatu 16) ja Helsingissä Punaisesta Planeetasta (Helsinginkatu 6a / Harjutori 12) taidekaupunginosa Kalliosta.


Turun Hannunniitussa 6.9.2019

sunnuntai 18. elokuuta 2019

Nyt nykii


Päässä nykii -romaanin julkkarit ovat lähiaikoina.


Ensimmäinen arvostelu ilmestyi tuoreeltaan Turun Sanomissa (16.8.2019).


Helvetin hyvä! Tästä eteenpäin kaikki on vapaata pudotusta, mereen on kiva molskahtaa!

***  

Viikonlopun 24.–25.8.2019 vietän Helsingissä, jossa Kovasana-kustantamo julkistaa Petteri Paksuniemen novellikokoelman ja Jussi K. Niemelän sosiaalista mediaa sivuavan rikosromaanin. Haastattelen molemmat kirjailijat. Kovasana on uusi särmikäs kustantamo kotimaisella kirjallisuuskentällä. Toiminta on lafkan nokkamiehen Jarmo Teinilän vastuulla.

Samassa rytäkässä julkistetaan Juha Ahokkaan suomentama Kevin Sampsonin romaani Taivaan teen tähtineen (Kovasana, 2019).

Elämme mielenkiintoisia aikoja!

***  

Tarjoilijan klassikkokysymys ruokaravintolassa: "Onko kaikki hyvin?". Vastaus on kaurismäkeläisen toteava: "Runoudella menee huonosti.".
Ehkä meneekin, koska vuoropuhelu käydään Tapani Kinnusen romaanissa Päässä nykii. Se on Kinnusen neljäs romaani viiteen vuoteen, runokokoelmia on samassa ajassa ilmestynyt vain yksi. Runoilijasta on tullut prosaisti.

(Kimmo Rantasen kirjoittaman arvostelun alku TS 16.8.2019)


Kuvahaun tulos haulle tapani kinnunen päässä nykii


perjantai 26. heinäkuuta 2019

Päässä nykii ja Live Evil


Päässä nykii (Robustos 2019) tuli painosta hieman etuajassa. Se on jo tilattavissa kaikista hyvin varustetuista nettikirjakaupoista.


Olen helpottunut. Kirjassa rymistellään laidoissa niin että ryskyy! Pitkä päätyyn ja kaikki perään! Ei, kirja ei todellakaan kerro jääkiekosta! Jollakin rajalla siinä taiteillaan, katsotaan mitä perästä kuuluu.

Hyvä vastaan paha! Perinne vastaan uudistus! Otan ne kaikki, mun luonne on semmoinen!

Pitkän linjan kirjailija Kari Levola muuten siirtyi samalle kustantajalle. Live Evil on kirjailijaliiton ex-puheenjohtajan avaus kovaksi keitettynä jännityskirjailijana.

”Idea dekkarista alkoi kyteä toisen Levolan elämään liittyvän henkilökohtaisen kokemuksen myötä. Hän oli nelisen vuotta sitten isossa sydänleikkauksessa. Kokemus pysäyttää kenet tahansa hetkeksi miettimään elämän rajoja.
– Halusin kirjoittaa sydänjutun itsestäni pois, mutta en tehdä nyyhkytarinaa enkä runoja, joten asia oli parasta ulkoistaa karskille poliisimiehelle.” (TS 21.7.2019)

Kari Levolan laaja haastattelu kokonaisuudessaan linkissä:



***

Tapani Kinnunen: Päässä nykii, 2019, Robustos

Kannet: Kiira Koivunen



Päässä nykii

sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

Kaunokirjallisuus edellä mennään


Tyhjensin Varissuon kirjaston vaatekaappini. Jäin vapaaksi kirjailijaksi. Katsotaan, milloin on aika taas kolkutella työvoimatoimiston ovia. Toistaiseksi keskityn kokopäiväisesti kirjoittamiseen.

Neljäs romaanini Päässä nykii (Robustos) ilmestyy syksyllä 2019. Se on jatkoa Suomi-trilogialleni. Teoksesta enemmän, kun kesä on lusittu alta.

***

Leevi Lehto siirtyi ilmavoimiin. Tapasimme ensimmäisen kerran vuosituhannen alussa, kun hän vieraili Turussa Tuli & Savu -runouslehden tuoreena päätoimittajana.

Viimeisen kerran tapasimme Helsingissä elokuussa 2018, kun Nihil Interitin entiset puheenjohtajat oli kutsuttu koolle runoustilaisuuteen Helsingin Sörnäisissä. Leevi oli jo vähän huonossa hapessa, mutta uskalsin rutistaa häntä. ”Älä kaada minua”, jäivät Leevi Lehdon viimeisiksi sanoiksi minulle.

Eikä Leeviä noin vain kaadeta, vaikka moni on yrittänyt.

Sanottakoon nyt, että runoilija ja kääntäjä Leevi Lehto on pienessä roolissa Päässä nykii -romaanissani. Toki moni muukin kirjallisuuskentän toimija siellä on – jotkut omilla ja jotkut hieman muutetuilla nimillään. Minua ei huvita tippaakaan joutua käräjöimään kirjallisista töistäni, siksi olen joissakin tapauksissa turvautunut henkilöiden alter egoihin.

***

Seuraavat keikat:

17.7.2019 Salon tori klo 12.00
4.10.2019 Turun Artukaisissa klo 16.50

lauantai 23. maaliskuuta 2019

Pohjoisen miehen normaali vittumainen virne


SEPPO KANSANOJA (18.12.1963–25.2.2019)


Tulit vastaan Kaskenmäessä, ja virneesi kiinnitti huomioni. Oliko se ylimielinen, epävarma vai molempia? Kun näimme Tinatuopissa, päätin ottaa asiasta selvää. Paljastui, että kyseessä oli pohjoisen miehen normaali vittumainen virne. Sitten törmäsimmekin jo runohyllyjen katveessa kirjastossa. Pistimme kirjallisuuden pakettiin kolmessa minuutissa. Sait kulttuurilautakunnan viiden tuhannen markan apurahan kitaravahvistimen ostamiseen. Heitimme läppää apurahanjakotilaisuudessa, olimme vähän päälle kolmekymppisiä Turun toivoja. Soitit kitaraa Planktonissa ja Inkvisitiossa, teit biisejä Juliet Jonesin Sydämelle, luit Linnaa, Päätaloa ja Huovista – ja kirjallisuutta viimeinen keskustelummekin Facebookissa koski. Puolustit ankarasti vanhan polven kirjailijoita kesken ihan toisenlaisen kirjallisuuskeskustelun. Talsin kirjastoon ja lainasin Inkvisition Toivo-CD:n, se sujahti kassiini Se-yhtyeen Banaanicongan ja Link Wrayn Guitar Preacher. The Polydor Years -tuplalevyn kanssa. Kun laitoin Toivon soimaan, Seppo oli jo kuollut. Pilven reunalta virnistää ihmisen kokoisen elämän elänyt pohjoisen väkevä mies.


***   


Mitä luen parhaillaan:

Annika Brusila: Takalukko, 2019, Kustannus HD
Markku Eskelinen ja Leevi Lehto toim: Suo, kuokka ja diversiteetti, 2018, ntamo
Teemu Helle: Kahden kaupungin runot, 2018, Robustos
Suonna Kononen (kirjoittaja) ja Olli Nurmi (valokuvaaja): Mystiset metsätyömiehet ja keskikalja-cowboyt: retkiä suomikantriin ja sen persoonallisuuksien pariin, 2018, Sammakko
Timo Lappalainen: Kultainen noutaja, 2005, Like
Antti Nylén: Häviö, 2018, Kosmos
José Saramago: Kertomus näkevistä, 2004, Tammi
Salla Tuomola: Viivakoodi, 2019, Kovasana Kustannus
John Williams: Stoner, 2015, Bazar
Lennon muistelee (haastattelijana Jann Wenner), 1971, Tammi


Turun Hannunniitussa 23.3.2019