”Bob Dylan ei
tarvitse Nobelia, mutta Nobel-komitea tarvitsee Bob Dylanin.”
En ole varma
lähteestä, mutta veikkaan että tuo sanottiin Pekka Gronowin 1960-luvun lopulla julkaistussa teoksessa.
Ahmin koulupoikana
kaiken Dylania koskevan materiaalin
käsiini, halusin myös oppia soittamaan Blowin’
in the Wind -biisin akustisella kitaralla. Olin 15-vuotias.
Sitten kuulin radiosta
Isokynä Lindholmin laulun Keskellä kapinaa ja tajusin, että
Suomella oli jo oma dylaninsa.
***
Hain kirjastosta
Isokynän alkuaikojen tuotannon CD-boksin. Siinä on mukana Musiikkia-pitkäsoitto, Daven tuotannon rakkain levy. Yllätyin, kun
luin taiteilijan muistelua: ”Musiikkia-levy
tyrmättiin monessa paikassa täysin. Siinä oli jotain mikä ärsytti ihmisiä. – –
– Mä en ymmärtänyt sitä silloin ollenkaan. Enkä vieläkään tajua. Se oli
viimeinen kerta, kun kritiikki vaikutti muhun sillä tavalla. Masennuin joksikin
aikaa. Ei sitä kuitenkaan kauan jaksanut olla masentunut. Sitten rupesin
tekemään uusia juttuja.”
Pikkulinnut
lauloivat, että Soundissa ilmestyneen lyttäävän arvostelun jälkeen hyvin
alkanut levymyynti pysähtyi. Soundi oli aikansa ainoa varteenotettava
musiikkilehti.
Onko
kirjallisuudessa vastaavaa auktoriteettia? Hesari? Parnasso? Suomen Kuvalehti?
Jätän vastaamisen
muille.
***
Isokynä Lindholmin
masennus meni, Dylan sai Nobelinsa – valtakunnassa kaikki hyvin?
***
Seuraavat
esiintymiset:
Maanantai 20.8.2018
klo17.00–18.00 Runokuu keskustelee: Suomalainen lavarunous ennen ja nyt,
Kansallisteatterin Lavaklubi, Läntinen teatterikuja 1, Helsinki
Tiistai 21.8.2018
klo 20.30–21.15 Mikään ei katoa: Nihil Interit 25 vuotta. Väinö Kallio -sali,
Hämeentie 11, Helsinki
Perjantai 5.10.2018
klo 12.00–13.00 Varsinais-Suomen Runokimara, Turun Kirjamessut, Turku
