sunnuntai 4. elokuuta 2013

Arto Mellerin seura


Sattuma heitti minut ja avovaimoni viikonlopuksi Lappajärvelle. Tuo Etelä-Pohjanmaalla sijaitseva virkeä paikkakunta on minulle ensisijaisesti edesmenneen runoilijan ja kirjailijan Arto Mellerin synnyinpaikka. Hän vietti siellä elämänsä tärkeät vuodet ylioppilaaksi saakka (vaikka valkolakin Vimpelin lukiosta kirjoittikin).

Arto Melleristä riittäisi paljonkin kerrottavaa, mutta laitan nyt vain poikkeuksellisesti uunituoreen, täysin toimittamattoman runon, jonka juuri kirjoitin. Se saattaa vielä muuttua. Perustin myös Lärvikirja-keskustelussa leikkimielisesti Arto Mellerin seuran – itse asiassa sen syntysanat lausuttiin lauantaina saunan jälkeen Kivitippu-kylpylän rantalaiturilla, kun kylpytakeissa avovaimoni kanssa siemailimme olutta ja siideriä.

Täysin epävirallisen ja byrokratiaa välttelevän Arto Mellerin seuran jäsen nro 3 on kirjailija Teemu Helle. Hän innostui FB:ssä ajatuksesta.


***


MELLERIN HAUDALLA


Nyt tajuan
ne meteoriitit
sun runoissa,
jumalauta, koko
Lappajärvi – se järvi! –
on meteoriitin synnyttämä
73 miljoonaa vuotta sitten.
Seison haudallasi hiljaa,
isäsi ja äitisi nimet
on kaiverrettu samaan
mustaan graniittiin.
Arto, en koskaan
pyytänyt omistustasi
niihin kokoelmiin
joihin piti.
En osta Salesta
Itäkylä-paitaa,
vaan meetvurstia,
banaaneja ja sipsejä.
Olutta on hotellilla,
lapsille tuon tuliaisina
sirpaleita meteoriitista.

(4.8.2013) 

Copyright Tapani Kinnunen

Ei kommentteja: